Mercedes-pomo koki aika-ajojen tapahtumien olleen epäonnea – ”Red Bullilla on myös ollut sitä epäonnea, jota meillä oli nyt”
Kuva: Getty Images
Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff jakeli kyseenalaisia kommentteja eilisen aika-ajon jälkeen.
Itävaltalaispomon mukaan hänen kuljettajansa Lewis Hamiltonin ajovirheet menivät epäonnen piikkiin. Samaan hengenvetoon Wolff puolusteli kuljettajaansa lisää kertoen, ettei Hamiltonin lipsahdukset johtuneet kovan mestaruustaistelun tuomista paineista.
– En usko, että sillä oli paineiden kanssa mitään tekemistä, sillä Verstappenin rangaistus oli jo tiedossa aiemmin, sanoo Wolff Motorsport-Totalille.
– En usko myöskään sen olevan mitään mestaruustaiston painetta, koska loppupeleissä hän ei ollut ainoa, joka pyörähteli, puolustelee itävaltalainen.
Ideaali tilanne Hamiltonille sekä Mercedekselle olisi ollut mustien autojen eturivi. Mercedekset ovat kuitenkin lähtöruudukossa sijoilla neljä ja seitsemän, mutta Wolff ei stressaa tilanteesta.
– Se on ärsyttävää, mutta Red Bullilla on myös ollut sitä epäonnea, jota meillä on nyt. Kumpikaan tiimi ei ole onnistunut repimään eroa kauden aikana, jatkaa Wolff.
Valmistajien kannalta Mercedes on hyvissä asemissa ennen starttivalojen sammumista, kun Max Verstappen lähtee joukon perältä ja toinen Red Bull -kuljettaja Sergio Perez epäonnistui jälleen kerran. Meksikolainen lähtee yhdeksännestä lähtöruudusta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 8-vuotias Rianna Räikkönen räväytti – moottoriurheilun jättiläinen huomasi heti
- Rallit.fi: Kalle Rovanperä piti lupauksensa – jotain vielä isompaa luvassa
- Max Verstappen menettää legendaarisen kisainsinöörinsä kilpailijatallille – hollantilaisen Red Bull -ura lähestyy loppua?
- Nyt se paljastui: tässä on Janni Hussin korvaaja!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”