McLarenilla pidetään jalat maassa – ”Meidät tuhottiin seitsemän päivää aiemmin”

McLarenilla pidetään odotukset edelleen maltillisena, vaikka Italian GP:stä perinteikäs brittitalli nappasikin upeasti kaksoisvoiton.
McLarenista tuli samalla kuluvan kauden ensimmäinen tiimi, joka onnistui kaksoisvoittoon kurvailemaan. Tallipäällikkö Andreas Seidl ei paukuttele henkseleitä ja kertookin ihailevansa Mercedestä sekä Red Bullia siitä syystä, että he ovat vahvoja jokaisella radalla.
– Kunnioitan sitä, että Mercedes ja Red Bull pystyvät taistelemaan voitoista joka ikinen viikonloppu, kertoo Seidl motorsport.com -sivustolla.
– Se on se ero, joka meillä on tiiminä heihin, joten emme anna liikaa huomiota kaksoisvoitolle.
– Loppupeleissä se oli sensaatiomainen tulos meille, mutta vain seitsemän päivää aiemmin meidät tuhottiin Zandvoortissa vauhtimme puolesta, jatkaa Seidl.
Seidl jatkaa kertoen, että ero huipputalleihin tulee nimenomaan siitä, että heidän vauhtinsa riippuu niin paljon rataprofiilista.
McLaren on valmistajien MM-pisteissä tällä hetkellä kolmantena. Brittitalli on käynyt koko kauden kovaa taistoa Ferrarin kanssa nimenomaan tuosta kolmannesta sijasta. Kausi jatkuu tulevana viikonloppuna Venäjän Sotshissa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Kalle Rovanperä päätti Sardinian rallin kunnialla
- Mersun George Russell voi tehdä yllättävän siirron
- Kalle Rovanperä iso pettymys Italiassa