Max Verstappen ajaa dominoivasti Hollannin GP:n voittoon – Valtteri Bottas oli pilata Lewis Hamiltonin saavutuksen tallin käskystä huolimatta
Kuva: Getty Images
Max Verstappen nappasi dominoivan voiton kotikisassaan Hollannin GP:ssä. Samalla 23-vuotias nappasi MM-sarjan johdon takaisin itselleen.
Verstappen sekä Red Bull hallitsivat kilpailua radalla sekä strategiassa. Miehen ylittäessä maaliviivan Zandvoortin lehtereillä oleva kotiyleisö räjähti liitoksistaan. Lopulta kaikki muut kuskit kärkikolmikkoa lukuunottamatta jäivät jälkeen vähitään kierroksella.
Viimeisten kierrosten huomion vei kuitenkin Mercedeksen sisäinen sota. Valtteri Bottas otettiin varikolle kilpailun lopussa varatoimena, mutta häntä kiellettiin useasti ajamasta nopeinta kierrosta, jotta tallikaveri Lewis Hamilton saisi lisäpisteen omasta kierroksestaan.
Suomalainen suorastaan haistatteli tallilleen, eikä kuunnellut ohjeita. Bottas täräytti pöytään nopeimman kierroksen, joka lopulta päätyi kuitenkin Hamiltonin nimiin uskomattoman viimeisen kierroksen turvin. Mercedekset olivat sijoilla kaksi jo kolme.
Viikonlopun suurin onnistuja oli kuitenkin neljänneksi ajanut Pierre Gasly. Ranskalainen onnistui pitämään aika-ajosuorituksensa ylittämällä ruutulipun neljäntenä.
Kilpailun ohitusviihteen tarjoili Sergio Perez. Varikolta lähtenyt Meksikolainen nousi lopulta sijalle kahdeksan.
Kärkikymmenikön täydensi Ferrarit, Alpinet sekä Lando Norris. Teknisten ongelmien takia kilpailusta keskeyttivät Yuki Tsunoda sekä Nikita Mazepin.
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä
LUE MYÖS:
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
