Hondalla ei oteta riskejä Max Verstappenin suhteen – Britanniassa tällin saanut voimayksikkö uusitaan Unkarin kilpailuun
Kuva: Getty Images
Kovassa tällissä Britanniassa ollut Max Verstappen joutuu vaihtamaan voimanlähteensä Unkarin osakilpailuun. Moottorivalmistaja Hondan testien mukaan hollantilaisen moottori oli käyttökelvollinen osumankin jälkeen. Lauantain aika-ajojen osoittama data näytti kuitenkin huolestuttavia merkkejä.
Tästä syystä RB on päättänyt minimoida riskit ja vaihtaa kolmas sekä viimeinen voimanlähde Verstappenin autoon. Sääntöjen mukaan vahingoittuneen osan saa vaihtaa toiseen samanlaisilla säädöillä tai kulumalla olevaan, joten hollantilainen välttyy rangaistukselta.
– Aika-ajojen jälkeiset testit osoittivat poikkeamaa Maxin voimanlähteessä. Tämä on saattanut kehittyä viikonlopun Britannian GP:n kolarin seurauksena viikonlopun aikana, Honda kommentoi tiedotteessaan.
– Olemme siis vaihtaneet voimayksikön samoilla spekseillä olevaan. Täten sääntöjen mukaan meitä ei rangaista.
Moottorivaihto saattaa silti tuottaa RB:lle ongelmia kauden edetessä. Verstappen on käyttänyt jo kaikki sallittavat osat voimanlähteelle kauden aikana. Jäljellä on kuluvan viikonlopun jälkeen vielä puoli kautta ajettavana. Uusi voimanlähde tarkoittaisi rangaistusta.
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
LUE MYÖS:
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
