Formula 1:n ”tasoitussääntö” tehoton: ”Vaikutus on alle 0,1 sekuntia”
Kuva: Getty Images
Ferrarin tallipäällikkö Mattia Binotton mukaan Formula 1:n niin sanottu tasoitussääntö tuulitunneliin on vaikutuksiltaan käytännössä mitätön.
Tasoitussäännöllä tarkoitetaan sitä, että huonommat tallit saavat enemmän aikaa tuulitunnelissa kuin paremmat tallit. Aikaan vaikuttaa tallin sijoitus edelliskauden MM-sarjassa.
Säännön mukaan tallit saavat käyttää tuulitunnelia tällä kaudella 40 kertaa, mutta esimerkiksi mestari Mercedes saa käyttää noista kerroista vain 90 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että Mercedes voi käydä tuulitunnelissa vain 36 kertaa.
Ferrari oli viime kauden MM-sarjassa kuudes, joten se saa kahden ja puolen prosentin korotuksen tuulitunneliaikaansa.
– Saimme lisäaikaa MM-sarjan sijoituksemme perusteella. Meidän kohdallamme se tarkoittaa yhtä lisäkertaa tuulitunnelissa, Binotto sanoi F1i.comin mukaan.
– Yksi kerta tuulitunnelissa tarkoittaa yhden viikon kehitystyötä. Viikon kehitystyö on radalla alle 0,1 sekuntia. Eli saamma etua, mutta se on vähemmän kuin 0,1 sekuntia. Tällä säännöllä ei käännetä voimasuhteita, mutta olen silti iloinen, että meillä on se.
LUE MYÖS:
100 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin – vain 1 eurolla!
- Talleta 1€
- Saat heti 100 ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Italian GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- Sami Pajari ei horju – johto kasvoi Paraguayssa!
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- Paraguayn MM-ralli: Sami Pajari jatkaa kärjessä!
- Hurja näky Paraguayssa! Myrsky riehui MM-rallin huoltoparkissa – katso video
- Lando Norris jatkaa McLarenilla – jättisopimus solmittu!
- MM-rallissa tapahtuu jatkuvasti – Sami Pajari nousi kärkeen!
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Janni Hussi vaihtaa maisemaa – uusi työpari on Toyotan superlupaus
- Valtteri Bottas reagoi Cadillacin yllätysratkaisuun – ”Todella harmillista”
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- F1 saa täysin uuden näyttämön – nyt kaikki on valmista
- MM-rallissa täysi kaaos – kärkikuskit putoavat yksi toisensa jälkeen
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Lewis Hamilton antoi palaa tiimiradiossa – nyt tallipäällikkö vastasi kritiikkiin
- Rallin MM-sarjaan uusia tulijoita? Peräti kolme autonvalmistajaa kiinnostunut