Sprinttiformaatissa vielä hiottavaa – F1-pomo kertoo merkittävän muutoksen olevan pohdinnassa

F1-sarjassa kokeiltiin viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa uutta sprinttikilpailuformaattia.
Suurimmat ihmetyksen aiheet tuntuivat olevan sprinttikilpailussa tarjolla olevien pistesijojen vähyys. Monia ihmetytti myös se, miksi paalupaikka tilastoidaan lauantain sprinttikilpailun voittajalle, eikä perjantain aika-ajojen kärkimiehelle.
Muutoksia on kuitenkin tulevaisuudessa luvassa ja F1-pomo Ross Brawn kertookin, että he aikovat esimerkiksi pohtia jakaa sprinttikilpailusta useammalle kuljettajalle pisteitä.
Sprinttiä kokeillaan tällä kaudella vielä ainakin Italian Monzassa, ja kolmas näyttämö on tällä hetkellä pimennossa, vaikka alkuperäisen suunnitelman mukaan sen piti tapahtua Brasilian Interlagosissa.
– Aiomme katsoa paria asiaa, mutta emme mitään merkittävää, kertoo Brawn RaceFansille liittyen mahdollisiin muutoksiin jo tämän kauden aikana.
– Emme halua muuttaa viikonlopun kulkua, koska fanien pitäisi jälleen koittaa mukautua, emmekä halua sitä, jatkoi britti.
Silverstonessa sprinttikilpailun ensimmäinen saalisti kolme MM-pistettä, toinen sai kaksi ja kolmas yhden pisteen. Brawn sanoi, että he miettivät pitkään sitä, kuinka monelle sprintistä jaetaan pisteitä, sekä kuinka paljon.
– Päädyimme nykyiseen systeemiin sen takia, koska olimme huolissamme, että mestaruus saattaisi ratketa sprintissä, jos sellaista ajetaan kauden myöhäisessä vaiheessa, kertoi Brawn.
– En sanoisi, että nykyinen systeemi on lyöty lukkoon, mutta ainakin tältä kaudelta se on. Se on varmaa, että jos aiomme jatkaa tätä, niin aiomme varmasti keskustella tekevämme siitä vieläkin viehättävämpää, eli jakaa useammalle kuljettajalle pisteitä.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa

- F1-sarjasta jysähti iso kuljettajauutinen
- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- Mystinen romahdus – Tuukka Taponen putosi kauas pisteiltä F3-sprintissä
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys