Sebastian Vettel lyttäsi Unkarin LGBTQ+ -syrjinnän suurin elein ennen viikonlopun osakilpailua – myös uusi kypärämalli tukee ihmisoikeuksia
Kuva: Getty Images
Unkarissa on kuohunut viimeisinä viikkoina maan kieltäessä seksuaalivähemmistöjen ongelmien sekä epäkohtien opettamisen alle 18 vuotiaille. Tämä on aiheuttanut paljon kiistelyä maan ulkopuolella.
Kannanottoja nähtiin muun muassa kesän jalkapallon EM-kisoissa Saksan värittäessä Alianz-areenan sateenkaren väreihin. Nyt myös Sebastian Vettel näpäyttää Unkarin päätöstä.
Saksalainen saapui torstaina radalle valkoisissa kengissä, joita koristivat sateenkaariliput. Illan lehdistötilaisuudessa nelinkertainen mestari avasi päätöstään.
– On todella noloa, että Euroopan unioniin kuuluva valtio liittää tällaisen lakipykälän osaksi omaa lainsäädäntöään, Vettel kommentoi Autosportin Luke Smithille.
– Meillä on ollut niin monta mahdollisuutta oppia menneisyydestä. En vain käsitä, miten ihmiset eivät näe, että kaikki ovat vapaita rakastamaan ketä haluavat. Antakaa ihmisten elää.
Myös Vettelin kypärä on kokenut muutoksia viikonlopun osakilpailuun. Perinteikäs pinkki viiva kypärän halki on korvattu sateenkaaren väreillä.
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- MM-ralli – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen

