Toiseksi sijoittunut Carlos Sainz toivoi jopa enemmän – ”Tämä ei ehkä maistu niin hyvältä kuin pitäisi”
Kuva: Getty Images
Ferrarilla kaasutteleva Carlos Sainz sijoittui hienosti toiseksi sunnuntaina ajetussa Monacon GP:ssä.
Sainz pääsi ensimmäistä kertaa Ferrarin väreissä suihkuttelemaan kuohujuomaa, ja vaikka tulos on alkukauteen peilaten melkoinen yllätys, toivoi espanjalainen silti jopa enemmän. Ferrari oli torstain harjoituksista saakka loistavassa vauhdissa.
– Charles oli paalulla ja meillä jäi eilen hyvä aika-ajokierros ajamatta. Ehkä tämä ei maistu niin hyvältä kuin pitäisi, totesi Sainz kilpailun jälkeisessä haastattelussa.
– Se on hyvä tulos. Jos joku olisi kertonut minulle ennen viikonloppua, että tulet sijoittumaan toiseksi, olisin ottanut sen.
– Ehkä viikonloppua taaksepäin katsoessa voin olla iloinen ja ylpeä siitä, mitä saavutimme, totesi espanjalainen.
Sainz koki ylimääräisiä menestyspaineita, kun sai tietää, ettei hänen tallikaverinsa Charles Leclerc pysty starttaamaan kilpailuun ollenkaan. Espanjalainen lähti matkaan neljännestä ruudusta, mutta hyötyi itse tallikaverinsa epäonnesta, sekä Valtteri Bottaksen keskeytyksestä.
– Kun näet, ettei toinen auto pystykään lähtemään paalulta matkaan, niin yhtäkkiä kaikki vastuu onkin sinulla, sanoi Sainz.
Ferrari ansaitsi vauhtinsa puolesta Monacon GP:stä enemmänkin pisteitä ja Sainz halusikin palkita tiiminsä uurastuksen vahvalla suorituksella.
– Meidän piti vain saada startti kohdilleen, kuten saimmekin, tiivisti Sainz.
LUE MYÖS:
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus