Pettymyksen aika-ajoissa kokenut Max Verstappen latasi täyslaidallisen Portimaon radan olosuhteista – ”En ole nauttinut yhdestäkään kierroksesta tänä viikonloppuna”
Kuva: Getty Images
Kolmannesta lähtöruudusta Portugalin osakilpailuun lähtevä Max Verstappen ei ollut tyytyväinen suoritukseensa lauantain aika-ajossa. Hollantilainen valitti muiden kuljettajien ajotyylistään hänen viimeisellä aikakierroksella sekä Portimaon radan kunnosta.
Verstappen ajoi viimeisen session nopeimman aikakierroksen ensimmäisellä vedollaan. Kierros heitettiin lopulta roskakoriin, sillä pienen virheen takia hollantilainen ajautui radan ulkopuolelle rikkoen ratarajoja.
Verstappen uskoi pystyvänsä ajamaan samanlaisen ajan viimeisellä yrityksellään. 23-vuotias jäi lopulta Valtteri Bottaksen kärkiajasta neljä kymmenystä.
– Uskoin pystyväni tekemään samanlaisen kierroksen uudestaan. Olin vain kymmenyksen päässä, mutta sitten Aston Martin kurvasi eteeni viimeisellä sektorilla ja menetin kaiken aikani. Kaiken lisäksi hän sai minulta vielä vetoapua, Verstappen murahteli Motorsport.comin mukaan.
– Eipä sillä ole pahemmin väliä, viikonloppumme on ollut kaksijakoinen. En ole nauttinut yhdestäkään kierroksesta täällä radan kunnon takia.
– Radan rakenne sekä tyyli on todella hieno, mutta pitotasomme ei ole toivotulla tasolla. Tiedän, että kaikki kärsivät samasta, mutta minä en ainakaan nauti ajamisesta yhtään.
– Saa nähdä, mitä huomenna käy. Täällä on vaikea seurata toista autoa, mutta jos vauhtimme riittää, niin haastamme johtajia aivan varmasti.
LUE MYÖS:
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus