Brittilehdeltä hurjia sisäpiirihuhuja – Bottas saa väistyä jo kesken kuluvan kauden?
Kuva: Getty Images
Brittiläisen Daily Mail -lehden mukaan Mercedes on menettämässä uskonsa heidän suomalaiskuljettaja Valtteri Bottakseen.
Lehti nojaa huhunsa nimettömään lähteeseen Mercedeksellä, jonka mukaan saksalaistallin tehtaalla aletaan olla jo kyllästyneitä suomalaisen heikkoihin otteisiin.
– Tehtaalla alkaa olla jo pieniä levottomuuksia liittyen Valtteriin, kertoo nimettömänä pysyvä Mercedeksen työntekijä brittilehdelle.
Samainen työntekijä kertoo myös tiimissä olevan hyvin muistissa viime kauden Sakhirin GP, jossa George Russell tuurasi Lewis Hamiltonia ja oli välittömästi kisassa nopeampi kuin Bottas.
– Hän ei vain ole valmis, kuten Russell sen myös viime kaudella osoitti, sanoi Mercedeksen työntekijä.
Huhut Bottaksen korvaamisesta ei ole mitään järin uutta, sillä sitä on jatkunut käytännössä Bottaksen Mercedes-uran alusta saakka, mutta tilastot ovat karua luettavaa tallikaveri Hamiltonin hyväksi. Heidän yhteisellä ajallaan Mercedeksellä, Hamilton on voittanut 44 kilpailua Bottaksen yhdeksää vastaan.
Bottaksen ennenaikainen erottaminen tallista saattaisi johtua myös siitä, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Mercedes joutuu tosissaan taistelemaan valmistajien mestaruudesta, jolloin saksalaistalli tarvitsee jatkuvasti molemmilta autoilta vahvaa suorittamista.
Suomalaiskuljettajan mahdollisten potkujen tapahtuessa, ottaisi hänen paikkansa Mercedeksellä vähemmän yllättäen Williamsilla tällä hetkellä kaasutteleva George Russell.
LUE MYÖS:
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus