Vahvistus! – Paljon puhetta herättänyttä uudistusta kokeillaan jo tällä kaudella
Kuva: Getty Images
F1-sarjassa ajetaan jo tällä kaudella paljon puhetta herättäneitä sprinttikisoja. Asiasta päätettiin eilen pidetyssä F1-komission kokouksessa.
Sprinttikisoja kurvaillaan ainakin Silversonessa ja Monzassa, mutta kolmas paikka on vielä auki. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan sitä piti kokeilla Brasilian Interlagosissa, mutta maan koronavirustilanne on niin levällään, että ylipäätään koko kilpailun ajaminen on vielä kysymysmerkki.
Kilpailuviikonlopun rakenne muuttuu runsaasti. Perjantaina ajetaan vain yksi tunnin mittainen harjoitussessio, ennen normaaliin tapaan käytävää aika-ajoa, jonka tulokset määrittävät lähtöruudut lauantaina ajettavaan 100 kilometrin pituiseen sprinttikilpailuun.
Lauantaina ennen sprinttikilpailua ajetaan perjantain tapaan tunnin mittainen harjoitussessio. Lauantain sprinttikilpailun tulokset määrittävät lähtöjärjestyksen sunnuntain pitkään kilpailuun. Sprinttikilpailussa kolmen parhaan joukkoon kurvanneille napsahtaa myös MM-pisteitä tileilleen. Ensimmäinen saa kolme, toinen kaksi, ja kolmanneksi sijoittunut yhden pisteen. Sunnuntain pääkilpailu pysyy entisellään.
Tiimeillä on myös renkaiden kanssa pähkimistä, sillä perjantain harjoituksissa tiimit saavat käyttää vain kahta eri rengassettiä. Myöhemmin samana päivänä ajettavassa aika-ajoissa on tarjolla viisi pehmeän renkaan sarjaa ja lauantain harjoituksessa vain yksi setti.
Itse sprinttikilpailussa tarjolla on kaksi rengassettiä ja sunnuntain pääkilpailuun jää käyttöön kaksi sarjaa. Tiimit saavat perjantain aika-ajoa lukuunottamatta puljata vapaasti rengaskovuuden kanssa, mutta settien määrä on kaikille sama.
Formaatin pähkinänkuoressa näet alta.
We can’t wait!
#F1
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HS: Harri Rovanperä myönsi rikoksen – syyttäjä vaati vankeusrangaistusta
- Paluuhuhut vellovat – näin kommentoi Christian Horner
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Toni Vilander nostaa yhden kuljettajan ylitse muiden – “sopeutuvin uuteen F1-aikakauteen”
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Harmin paikka – Kalle Rovanperän viikonloppu totaalisesti pilalle
