”Sellaisia ratojen kuuluukin olla” – Kimi Räikkönen nauttii vanhojen kilparatojen haasteista

Alfa Romeon suomalaiskuljettaja Kimi Räikkönen kertoo nauttivansa niin sanotuista vanhan liiton kilparadoista.
Formulakaravaani kurvaili viime viikonloppuna legendaarisella Imolan radalla ja kuljettajilta nähtiin normaalia enemmän ajovirheitä.
Uudempia kilparatoja peittää massiiviset asvaltoidut turva-alueet, mutta esimerkiksi juuri Imolassa ajovirhe kostautuu rajulla tavalla, kun ajolinjalta lipsahtaessa löytää tiensä nurmikolta, hiekalta tai jopa ratavalleista asti. Suomalaislegendan mukaan ajovirheistä kuuluukin maksaa hintaa.
– Se on aika anteeksiantamaton, kertoi Räikkönen RaceFansille Imolasta puhuttaessa.
– Sellaisia ratojen kuuluu olla ja sellaisia ne ennen olivatkin.
Emilia-Romagnan GP:ssä ajovirheitä aiheutti epävakainen sää, mutta kuivallakin kelillä nähtiin paljon ohjelmaa ja osa kuljettajista oli välillä suurissakin vaikeuksissa.
– Tietysti tällaisilla radoilla nähdään enemmän punaisia lippuja ja asioita menevän pieleen, mutta se on osa kilvanajoa, sanoi Räikkönen.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa

- Max Verstappen taikoi kanin hatusta – hallitsevalta mestarilta uskomaton veto
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä