Raportti: Rakastettu Turkin osakilpailu saattaa tehdä paluun tällä kaudella
Yksi kauden 2020 yleisesti rakastetuimpia osakilpailuita, Turkin osakilpailu Istanbulissa, saattaa olla tekemässä paluutaan F1-kalenteriin jo aivan lähipäivinä.
Brasilialainen UOL-sivusto raportoi aiemmin tässä kuussa, että mikäli alkuperäisen suunnitelman mukaista osakilpailukalenteria ei koronaviruspandemian takia pystytä ylläpitämään, Turkki olisi seuraavana vuorossa korvaajana.
Imolan ja Portugalin osakilpailut ovat toistaiseksi korvanneet tämän kauden osalta Vietnamin viikonlopun sekä, pienellä epävarmuudella, Kiinan osakilpailun. Niiden lisäksi perinteisesti kauden käynnistänyt Australian osakilpailu jouduttiin siirtämään loppukauteen.
Raportoimme aiemmin Kanadan osakilpailun epävarmasta tilanteesta. Jos F1 ja Kanadan hallitus eivät pääse sen suhteen sopuun, lienee turvallista odottaa Turkin osakilpailun astuvan sen korvaajaksi kesäkuun puolivälissä. Kanadan osakilpailun kohtalo saattaa raporttien mukaan selvitä jo lähipäivinä.
Turkin osakilpailu keräsi viime kaudella valtavasti ylistystä erittäin tapahtumarikkaan kilpailunsa ansiosta. Kyseisenä viikonloppuna F1-kansa sai todistaa muun muassa Lance Strollin paalupaikan, Sergio Perezin kakkossijan sekä Lewis Hamiltonin seitsemännen maailmanmestaruuden.
LUE MYÖS:
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tuukka Taposen tulevaisuudesta ikävä paljastus – ”Ollaan huonossa tilanteessa”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki