Lewis Hamiltonin erikoinen temppu Imolassa herättää ihmetystä – tästä syystä brittikuski ei saanut rangaistusta
Kuva: Getty Images
Loistavasti toiseksi Emilia Romagnan GP:ssä ajanut Lewis Hamilton teki kardinaalivirheen kilpailun puolivälissä. Brittikuski ajautui märälle linjalle ja menettia autonsa hallinnan osuen seinään.
Lopulta britti taisteli itsensä kuitenkin toiseksi. Se tapa, millä Hamilton liittyi takaisin radalle virheensä jälkeen on kuitenkin aiheuttanut kohua sekä kysymyksiä. 36-vuotias ei halunnut jäädä kiinni soralle, joten hän ei kääntänyt autoaan ympäri, vaan peruutti takaisin radalle.
Hamilton ei joutunut kyseisestä tilanteesta edes tuomariston tutkintaan. Suuri osa faneista piti tapausta vaarallisena verraten tätä Nigel Mansellin hylkäykseen vuonna 1989, kun hän peruutti oikeaan varikkoruutuun.
Syy Hamiltonin pääsemisestä pälkähästä on simppeli. Säännöissä sanotaan, että F1-kuljettaja ei saa omin avuin peruuttaa autoaan varikkosuoralla. Tästä syystä Mansellia rankaistiin.
Rataa koskevia sääntöjä peruuttamista koskien ei kuitenkaan ole. Ainoa vaatimus on se, että kyseinen liike tehdään turvallisella tavalla.
Hamilton ei peruuttanut yhdenkään kuljettajan tielle tai vaarantanut ajoa, joten tuomaristo ei nähnyt tilannetta rangaistuksen arvoisena.
LUE MYÖS:
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus