Jarno Trulli puhuu avoimesti entisen tallikaverinsa varjopuolista – ”Hän pelaa aina poliittisia pelejä”

Entinen F1-kuljettaja Jarno Trulli analysoi Beyond The Grid -podcastissa hänen entistä tallikaveriaan Fernando Alonsoa.
Kaksikko kurvaili Renault´lla kausina 2003-04 ja Trulli sai kokea espanjalaisen temput radalla sekä radan ulkopuolella.
Italialainen kertoo, ettei Alonson taidot ja tempaukset rajoittunut vain äärettömään nopeuteen radalla, joten hänen tallikaverinaan ei ollut kovinkaan helppoa olla.
– Hän on sellainen kaveri, joka pelaa poliittisia pelejä, aloitti Trulli.
Omalla F1-urallaan kertaalleen korkeimmalla korokkeella juhlinut Trulli kertoo Alonson aina yrittäneen hyötyä asioista muiden kustannuksella.
– Hän yritti aina muovata tiimiä hänelle suotuisammaksi, sanoi Trulli.
Trulli jakaa kuitenkin myös kehuja espanjalaiselle. Italialaisen mukaan Alonson kaltaista itsekkyyttä vaaditaan ollakseen huipulla. Nykyhetkeen viitatessa Trullilla ei ole epäilyksiä, etteikö Alonso olisi vieläkin varteenotettava rattimies.
– Hän on vieläkin todella hyvässä kunnossa ja intohimoa tuntuu myös riittävän, kertoi italialainen.
Trulli ottaa myös esiin tosiasian, että Alonson menetysmahdollisuudet F1-sarjassa ovat pitkälti hänen työkalunsa suorituskyvystä kiinni. Alonson vauhdista Trullilla ei ole epäilyksiä.
– Toivotaan, että Renault ja Alpinen antavat hänelle hyvän auton, jatkoi Trulli.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa

- F1-sarjasta jysähti iso kuljettajauutinen
- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- Mystinen romahdus – Tuukka Taponen putosi kauas pisteiltä F3-sprintissä
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys