Eihän tässä ole mitään järkeä! – Brittisivusto pyörittelee Räikkösen saaman rangaistuksen järjettömyyttä
Kuva: Getty Images
Alfa Romeo -tallin Kimi Räikkönen ylitti ruutulipun hienosti yhdeksäntenä sunnuntaina ajetussa Emilia-Romagnan GP:ssä. Arvokkaat pisteet menivät kuitenkin viemäristä alas, kun tuomaristo langetti suomalaiselle monien mielestä kyseenalaisen 30 sekunnin aikasakon.
Räikkönen pyörähti ennen kilpailun viimeistä uusintalähtöä hiekalle menettäen sijoituksia ja häntä rangaistiin siitä, ettei hän ottanut omaa paikkaansa letkassa.
Kilpailun tuomaristo kertoi raportissaan, että rangaistus olisi linjassa muiden samankaltaisten tilanteiden kanssa. Tuomaristo myös päätti tutkia tapauksen vasta kilpailun jälkeen, eikä sen kuluessa. Jos päätös rangaistuksesta olisi tullut jo kilpailun aikana, olisi suomalaiselle langetettu tekemästään rikkeestä 10 sekunnin stop and go -rangaistus. Koska rangaistus tuli vasta kilpailun jälkeen, tuomaristo katsoi rangaistuksen oikeellisuudeksi lisätä 30 sekuntia loppuaikaan.
GPFans.com-sivusto pohtii julkaisemassaan artikkelissaan Räikkösen saamaa rangaistusta ja sen linjaa muiden sääntörikkeiden kanssa.
Sunnuntain kilpailu keskeytettiin Valtteri Bottaksen ja George Russellin rajun kolarin takia. Kilpailu käynnistyi uudestaan punaisten lippujen jälkeen turva-auton takaa, eikä talleilla ollut vielä tässäkään vaiheessa tietoa siitä, lähdetäänkö liikkeelle paikoiltaan vai lentävällä lähdöllä. Niin sanotun lämmittelykierroksen puolivälissä talleille vasta kerrottiin, että liikkeelle lähdettäisiin turva-auton poistuttua radalta lentävällä lähdöllä.
Turva-auton takana ajettu kierros olikin virallisesti nyt myös lämmittelykierros ja tiimeillä ollessa puoli kierrosta aikaa ylipäätään informoida kuljettajiaan, oli Alfa Romeolla sekaannus päällä Räikkösen pyörähdyksen johdosta.
Sääntöjen puitteissa Räikkönen olisi saanut ottaa oman sijoituksensa letkasta ennen ensimmäistä turva-autoviivaa, mutta Alfa Romeo yritti tässä vaiheessa saada selvennystä kilpailunjohtaja Michael Masilta. Ilmoitus kilpailun jatkamisesta ja lentävästä lähdöstä tuli niin myöhään, ettei sääntöselvennykseen ollut aikaa ja niinpä suomalainen päätti ikään kuin pelata varman päälle ja olla ohittelematta letkaa turva-auton takana.
Tässä vaiheessa sääntökirjan mukaan mentäessä, olisi Räikkösen pitänyt kurvata varikkosuoran kautta ja päästää koko letka hänen ohitseen. Tuomaristo katsoi tässä kohtaa tapahtuneen sääntörikkeen ja mätkäisivät suomalaiselle karun rangaistuksen.
Brittisivusto ihmettelee, että miksi Räikkönen sai maalaisjärjen käyttämisestä rangaistuksen? Lajissa, jossa mennään jatkuvasti turvallisuus edellä, näki suomalaiskuljettaja paremmaksi vaihtoehdoksi liittyä kiltisti letkaan takaisin, kuin lähteä riskillä kiirehtimään liukkaalla radalla omaa paikkaansa takaisin.
Red Bull -kuljettaja Sergio Perez lipsautti aiemmin samassa kilpailussa turva-auton takana hietikon puolelle, menettäen kaksi sijaa. Meksikolainen otti hukatut paikkansa takaisin ja sai tilanteesta 10 sekunnin aikasakon, jonka kävi kilpailun aikana kärsimässä. Monet saattavatkin tässä vaiheessa ihmetellä sääntölinjausta, mutta Perezin tilanteessa radalla ajettiin normaalisti turva-auton perässä, eikä sitä laskettu lämmmittelykierrokseksi, kuten Räikkösen tapauksessa.
Perezin ja Räikkösenkin tilanteissa on aika paljon tulkinnan varaa, että mikä on turvallista ja mikä ei, mutta GPFansin mukaan F1-sarjalla on käsissään pienoinen ongelma, jos turvallisuuden noudattamisesta saa kovemman rangaistuksen kuin Perezin tapauksessa noudattamatta jättämisestä.
Artikkelissa muistutetaan myös, että viime kauden Bahrainin GP:ssä AlphaTaurilla ajanut Daniil Kvyat sai vain 10 sekunnin aikasakon kiepsauttaessaan Racing Point -kuljettaja Lance Strollin ylösalaisin uusintalähdön ensimmäisellä kierroksella.
F1-sarjan pitää jutun mukaan istua kunnolla alas keskustelemaan säännöistä ja siitä, pitääkö jokaiseen tilanteeseen keksiä jokin rangaistus. Lopussa lisätään vielä, että loppupeleissä Räikkönenkin kärsi oman rangaistuksensa viettäessään sekuntitolkulla aikaa hiekalla menettäen sijoituksia. Jostain syystä Räikkösen rikkeen katsottiin olevan pahempi kuin esimerkiksi edellä mainitut Perezin ja Kvyatin temput.
Edit: Lisätty Perezin kärsineen aikasakkonsa kilpailun aikana.
LUE MYÖS:
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella