Valtteri Bottaksesta Lahden Pelicansin merkittävä omistaja!
Kuva: Getty Images
Suomen F1-ässä Valtteri Bottas on hankkinut 10 prosentin osuuden Lahden Pelicans Oy:stä.
Nastolasta kotoisin oleva Bottas on tunnettu rattimiehen taitojensa lisäksi myös intohimoisena kiekkomiehenä. Bottas on merkittävän osuutensa myötä nyt Pelicansin kolmanneksi suurin omistaja.
F1-urallaan yhdeksän osakilpailua voittanut suomalainen osallistui talvella jopa Pelicansin harjoituksiin ja oli mukana myös helmikuun alussa Lahden Isku Areenassa järjestetyssä iloisen ja hyvän mielen tapahtumassa koulukiusaamista vastaan.
– Olin Pelicansin vieraana alkuvuodesta ja tuolloin organisaatiolla oli käynnissä C-sarjan osakeanti, joka sai minut ajattelemaan omistajuutta ja innostumaan ajatuksesta. Intohimo jääkiekkoon ja halu tukea sekä auttaa paikallista seuraa olivat lopulta suurimmat syyt edetä neuvotteluissa. Pelicans on myös aina ollut minulle jääkiekossa se ykkönen, joten olen tästä erittäin innoissani, kertoo Bottas Pelicansin tiedotteessa.
Tiedotteessa kerrottiin Bottaksen myös tehneen sijoituksen, jolla helpotetaan seuran akuuttia kassavajetta. Lahden Isku-Areenaan brändätään myös Bottaksen nimeä kantava VIP-aitio, joka tullaan tuntemaan odotetusti numerolla 77.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valtteri Bottakselle positiivinen uutinen – rinnalle kokenut kisainsinööri
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen