Mercedes sekä Red Bull jälleen sanasodassa keskenään – ”Hän yrittää aiheuttaa jännitettä puheillaan”
Mercedeksen sekä Red Bullin johtohahmot piikkittelevät toisiaan mediassa jatkuvasti. Tuorein sanaharkka on syntynyt Toto Wolffin puheista nostaa Red Bullia jopa tulevan kauden mestarisuosikiksi.
– Heillä oli kauden päätteeksi nopein auto, ja tuolla kuljettajakaksikolla he pystyvät nostamaan itsensä uudelle tasolle. Heidän on pakko olla yksi suosikeista, Wolff kertoi Speer Weekille.
Red Bullin neuvonantaja Helmut Markon mukaan kyseessä on pelkkää sanahelinää, minkä avulla Mercedes-pomo yrittää aiheuttaa jännitettä tallin ympärille.
– Tällä hetkellä emme ole radalla ajamassa, joten hän yrittää aiheuttaa jännitettä puheillaan. Tietysti toivomme olevamme kärkikahinoissa, mutta Mercedes on selvä suosikki, Marko tiuskaisi F1-insider -sivuston mukaan.
– He ovat voittaneet jokaisen mestaruuden hybridi-aikakaudella.
Myös tallipäällikkö Christian Horner toisteli Markon mielipidettä. Talli toivoo olevansa valmiimpi tulevaan kauteen, mutta olettaa silti jahtaavansa hopeanuolia Bahrainissa.
- Meksikon GP 2026 – F1: Tulokset ja pisteet
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Esteban Ocon kiistää syytökset – näin ranskalainen kommentoi hyllyttämistään
- Tyly takaisku – Liam Lawson hylättiin Meksikon GP:n aika-ajoissa
- Lewis Hamiltonille uran ensimmäinen paalu Ferrarilla – McLaren-kuski epäonnistui totaalisesti
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Lando Norris harjoituskärkenä – Cadillacilla jälleen ongelmia
- F1-sarjassa jättiyllätys – talli potki GP-voittajan pihalle Meksikon osakilpailusta
- Valtteri Bottaksen korvaajaehdokas pahassa pinteessä – nolo virhe julki
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Rengasjätti suunnittelee yllätyspaluuta F1:een
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille
- F1-mestaruus voi ratketa jo ennen viikonlopun kilpailua: Tästä on kyse