Kimi Räikkönen toivoo parannusta viime kauteen: ”Pistesijoista taistelu olisi hieno parannus!”
Kuva: Getty Images
Alfa Romeon tulevan kauden C41-ajokin julkistamistilaisuuden jälkeen, Kimi Räikkönen istui hetkeksi alas puhumaan alkavasta kaudesta F1-toimittaja Will Buxtonin kanssa.
Alfa Romeon kausi 2020 oli vaikea. Talli keräsi läpi kauden ainoastaan kahdeksan MM-sarjapistettä, kummankin kuskin tienatessa niitä neljä. Buxton kysyy videolla Kimiltä suoraan, uskooko suomalainen, että viime kauden auton heikkouksia on onnistuttu parantamaan.
– Mahdotonta sanoa. Kyllähän autoihin aina muutoksia tehdään ja osa niistä toimii ja osa taas ei. Totuus paljastuu kyllä pian, Räikkönen kuittaa.
– Sääntömuutokset eivät olleet täksi kaudeksi suuria, mutta uskon niiden vaikutuksen kuitenkin olevan melko suuri.
[readmore from=räikkönen-kimi]
Buxton kysyy vielä veteraanin omista tavoitteista tulevalle kaudelle. Keskittyykö Alfa Romeo enemmän taistelemaan tietyistä sijoituksista keskikastissa, vai yksinkertaisesti vain maksimoimaan jokaisen osakilpailuviikonlopun tuloksen?
– Jos voisimme taistella tasaisesti pistesijoista, se olisi hieno parannus viime kaudesta. En kuitenkaan rehellisesti osaa sanoa ollenkaan minne tulemme sijoittumaan, Räikkönen toteaa.
Voit katsoa koko haastattelun F1.comista klikkaamalla tätä linkkiä!
LUE MYÖS:
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella