TOP9: Nämä kuskit johtivat eniten kierroksia F1-kaudella 2020
F1-sarja julkaisi listan kuskeista, jotka johtivat eniten kisakierroksia tänä vuonna.
Kärkeen ylsi vähemmän Mercedeksen Lewis Hamilton, joka varmisti kaudella 2020 jo seitsemännen maailmanmestaruutensa autourheilun kuninkuusluokassa. Britti johti kisoja jopa huiman 613 kierroksen verran.
Toiseksi eniten johdettuja kierroksia kertyi MM-taistossa hopeasijalle yltäneelle Mercedeksen Valtteri Bottakselle. Suomalaisen ero tallitoveriinsa Hamiltoniin oli kuitenkin varsin karu, sillä nastolalainen johti kilpailuja yhteensä ”vain” 188 kierroksen verran.
Kolmanneksi eniten johtokierroksia tuli kolmanneksi MM-kamppailussa ajaneelle Red Bullin hollantilaistähdelle Max Verstappenille, joka johti 87 kierroksen verran.
Neljännelle sijalle nousi yllättävä nimi. Kriisitalli Williamsin brittilupaus George Russell ajoi johdossa jopa 59 kierrosta, jotka tulivat tosin kaikki Mercedeksen auton ratissa Hamiltonia tuuratessaan Bahrainissa.
Viidennen sijan vei lopulta yllättävänkin hyvän kauden ajanut Racing Pointin kanadalaiskuljettaja Lance Stroll. Mies johti kilpailuja 32 kierrosta.
Red Bullilta viime vuonna Alpha Taurille alennettu Pierre Gasly ajoi myöskin kelvollisen kauden, mikä näkyi tilastoissakin. Ranskalaisen johdettujen kierrosten saldo oli 26.
Tismalleen samaan lukemaan Gaslyn kanssa ylsi Racing Pointin Sergio Perez, jonka vahvistettiin vasta siirtyvän ensi kaudeksi Red Bullin riveihin.
Kahdeksannelle sijalle ylsi viidellä johtokierroksella McLarenin Carlos Sainz, joka siirtyy ensi vuodeksi Ferrarille.
Yhdeksännen ja viimeisen sijan listalla nappasi Red Bullin Alex Albon, joka menetti aivan hiljattain työpaikkansa Perezille. Brittiläis-thaimaalaisen seuraavasta kisakuskin pestistä ei ole vielä tietoa. Hän on jatkamassa vielä Red Bullilla testikuskina.
- Esteban Ocon sai lähtöpassit F1-tallista – nuori lupaus ottaa paikan
- Jättimäinen F1-kauppa vireillä – Cadillac-talli vaihtamassa omistajaa?
- Maailmanmestari Kimi Antonelli kieltäytyy ykkösnumerosta – paljasti yllättävän syyn
- Toyota vahvisti jättiuutisen – Kalle Rovanperä ja Ott Tänak palaavat MM-sarjaan!
- George Russellin toiminta johti sakkoihin – Toto Wolff avasi tapahtumia
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Lehti: Kimi Antonellin maailmanmestaruus toi jättipotin – näin paljon hän tienaa
- Ferrarin sisällä kuohuu – Lewis Hamilton latasi suorat sanat Charles Leclercistä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Valtteri Bottas joutui rajuun onnettomuuteen – kommentoi nyt tapahtunutta
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä