Brittimedia: Lewis Hamiltonille myönnetään huima kunniatitteli uutenavuotena
Kuva: Getty Images
Mirror-brittijulkaisun mukaan Yhdistynyt kuningaskunta aikoo myöntää F1-sarjan hallitsevalle maailmanmestarille Lewis Hamiltonille ritarin arvonimen uutenavuotena.
Mercedeksen englantilaistähti varmisti hiljattain jo uransa seitsemännen maailmanmestaruuden autourheilun kuninkuusluokassa. Saavutus on niin poikkeuksellinen, ettei samaan ole yltänyt kuin kaikkien aikojen parhaiden kuljettajien joukkoon usein nostettu F1-legenda Michael Schumacher.
Mestaruutensa jälkeen moni alkoi peräänkuuluttaa Hamiltonille Britannian valtion suurinta kunnianosoitusta eli ritariksi lyömistä.
Vaikka asialle ei olekaan saatu vielä virallista tietoa, on tunnustus Mirror-lehden sisäpiirilähteiden perusteella toteutumassa vuoden vaihteen tienoolla.
Aiemmin tittelin myöntämistä hidastivat epäselvyydet Hamiltonin maksamista veroista Britannian valtiolle. F1-stara asuu virallisesti Monacossa, jossa käytännössä kaikki tulot ovat verovapaita.
Nyt verotiedotkin ovat kuitenkin mitä ilmeisimmin kunnossa, vahvistaa nimettömänä asiaa The Sun -lehdelle kommentoinut virkamies.
– Hän on maksanut oikean määrän veroja. Kaikki on kohdillaan. Alan johtajat ovat ehdottaneet hänelle tätä kunniaa valtavista ansioistaan urheilussa.
Lähteet: Mirror, The Sun
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen