Entinen Renault-kuski Jolyon Palmer pitää Esteban Oconin kautta Renaultilla epäonnistuneena. Ranskalaiskuljettaja on jäänyt selvästi toiseksi vertailussa tallikaveriinsa Daniel Ricciardoon.

Vielä vuosi sitten Ocon nautti F1-piireissä suurta arvostusta. Hänellä oli allaan hyvät kaudet Force Indialla Sergio Perezin rinnalla, ja välivuodesta huolimatta häntä vietiin Mercedekselle Valtteri Bottaksen tilalle.

Uusi mahdollisuus avautui kuitenkin Renaultilla, mutta tulokset ovat olleet pettymys odotuksiin nähden.

– Ricciardo on ollut loistava, ja saa näyttämään hänet (Oconin) keskinkertaiselta, Palmer kirjoittaa BBC:n kolumnissaan.

Palmer pohtii kuitenkin, että ehkäpä Ricciardon loistavat otteet vain luovat vääristynyttä kuvaa.

– Oconilla on potentiaalia, jota hän näytti Perezin rinnalla. Hän ei ole pysynyt Ricciardon tahdissa, mikä osoittaa sen, kuinka hyvin australialainen ajaa.