Kimi Räikkönen avasi odotetun jatkosopimuksen taustoja – ”Jäämies” kommentoi myös ensi kauden odotuksiaan
Kuva: Getty Images
Kimi Räikkösen jatko F1-sarjassa varmistui aiemmin perjantaina, kun Alfa Romeo julkisti sopimukset suomalaiselle sekä tallikaveri Antonio Giovinazzille. Ensi kausi tulee olemaan kaksikon kolmas yhteinen vuosi tallissa.
Räikkösen jatkoa on huhuttu jo viikkoja. Suomalainen kuitenkin allekirjoitti sopimuksen vasta eilen. Myös Sergio Pereziä kaavailtiin sveitsiläistallin rattiin, mutta lopulta Alfa päätyi tuttuun ja turvalliseen.
– Päätöksen tekeminen ei ollut vaikeaa, Räikkönen aloittaa Motorsport.comin haastattelussa.
– Mutta meillä ei ole mitää varmistettavaa ennen kuin sopimus on allekirjoitettu. Laitoin nimen paperiin teoriassa eilen. Ja te jatkatte kysymistä tulevaisuudestani. Jos minulla ei ole sopimusta allekirjoitettuna, niin en voi alkaa valehtelemaankaan.
– Mutta päätös ei ollut vaikea. Toki tallin sekä minun puoleltani löytyy asioita, mitä meidän piti ottaa huomioon. Mutta lopulta se kaikki kävi järkeen minun sekä heidän osaltaan. Kun aloimme keskustelemaan asiasta, niin kaikki hoitui nopeasti. Neuvottelut olivat todella suoraviivaiset.
Räikkönen kommentoi myös toiveitaan kaudelle 2021.
– Toivottavasti suoriudumme paljon paremmin ensi kaudella. Luonnollisesti kukaan tallin sisällä ei ole tyytyväinen suorituksiimme.
– Tavoite on kehittyä, mutta mikään ei ole varmaa. Meidän täytyy vain hoitaa työmme paremmin ja toivottavasti olemme lähempänä haluamaamme ensi vuonna, suomalainen päättää.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Ott Tänak: tyly näkemys MM-rallin kuskeista
- Kalle Rovanperä sivussa – nämä nimet ratkaisevat Super Formula -kauden 2026
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- Toyotalta paljastus: Kalle Rovanperän päätös ei perustunut pelkästään terveysmurheisiin
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- IS: Marcus Grönholm jahtaa unelmaansa: ”Jari-Matti, sinulla on numeroni”
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Janni Hussi astui esiin – merkittävä paljastus tilanteestaan
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- Jari-Matti Latvalalta iso uutinen
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä