F1-kuski vahvisti saaneensa koronavirustartunnan
Racing Pointin F1-tallin kanadalaiskuljettaja Lance Stroll paljasti sosiaalisessa mediassa saaneensa koronavirustartunnan.
Stroll joutui jättäytymään pois formuloiden viime kierrokselta Saksassa sairastuttuaan äkillisesti. Alun perin hänen koronavirustestinsä tulokset olivat negatiivisia.
F1-pilotti pidettiin kuitenkin varotoimena sivussa tositoimista. Nyt hän kertoi saaneensa lopulta positiivisen COVID-19-testituloksen Eifelin GP:n jälkeen.
Racing Point -kuski oli antanut positiivisen testin vasta saavuttuaan kotiin Saksasta. F1-yhteisön onneksi mies oli pysytellyt eristettynä karanteenissa Nürburgringin varikolla.
Stroll vakuutti saaneensa pian negatiivisen tuloksen ja parannuttuaan täysin taudista, minkä oireet eivät yltyneet missään vaiheessa pientä tukkoisuutta pahemmaksi.
Kanadalainen on antanut sittemmin kaksi muuta negatiivista testiä, joiden myötä hän voi osallistua ensi viikonloppuna Portugalin GP:hen.
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Esteban Ocon kiistää syytökset – näin ranskalainen kommentoi hyllyttämistään
- Tyly takaisku – Liam Lawson hylättiin Meksikon GP:n aika-ajoissa
- Lewis Hamiltonille uran ensimmäinen paalu Ferrarilla – McLaren-kuski epäonnistui totaalisesti
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Lando Norris harjoituskärkenä – Cadillacilla jälleen ongelmia
- F1-sarjassa jättiyllätys – talli potki GP-voittajan pihalle Meksikon osakilpailusta
- Valtteri Bottaksen korvaajaehdokas pahassa pinteessä – nolo virhe julki
- Red Bull -kuskin pinna paloi täysin – tönäisi katsojaa
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Rengasjätti suunnittelee yllätyspaluuta F1:een
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille
- F1-mestaruus voi ratketa jo ennen viikonlopun kilpailua: Tästä on kyse