Red Bull -pomo myöntää Max Verstappenin suosimisen – ”Alex ei aloita samalla kalustolla useissa kilpailuissa”
Kuva: Getty Images
Red Bullin kuljettajien suoritusvastaava Helmut Marko on puolustanut kakkoskuljettaja Alexander Albonia ahkerasti viime aikoina. Toisen vuoden kuljettaja on hävinnyt tallikaverilleen Max Verstappenille jokaisessa kilpailussa tällä kaudella. Albon on napannut vain 57% saatavilla olevista pisteistä kaudella 2020.
Markon mukaan alamäki alkoi jo kauden ensimmäisessä koitoksessa. Thaikuljettaja oli palkintopallisijoilla tuoreilla renkailla ennen uusintalähtöä. Albonilla oli mahdollisuudet jopa voittoon, mutta kolari Lewis Hamiltonin kanssa pudotti 24-vuotiaan joukon perälle.
– Se kaikki lähti Itävallasta. Hänen olisi pitänyt voittaa siellä, mutta toisin kävi. Se on iso kolaus itseluottamukselle, Marko selittää MotorsportMagazin.comille.
– Toisaalta huomasimme pian kauden alussa, että automme ei ollut tarpeeksi hyvä. Tuulitunnelidatamme oli huolestuttavaa ja oli selvää, että auton runko ei ollutkaan aerodynaamisesti se, mitä olimme tavoitellut. Joten yritimme ratkaista ongelmaa kokeilemalla montaa eri mahdollisuutta.
Tiuhaan ajetut kisaviikonloput eivät antaneet tallille mahdollisuutta tuottaa samoja päivityksiä molempiin autoihin. Tämä tarkoitti sitä, että Verstappen sai uudet päivitykset autoonsa ennen Albonia.
– Tämän takia Alex ei aloittanut samalla kalustolla useissa kilpailuissa. Joskus tilanne meni niinkin pitkälle, että jouduimme kokeilemaan eri jousitusasetuksia autossa. Vaihtuvuutta oli paljon.
– Ja täytyy muistaa, että tämä on hänen toinen kautensa. Hän ajaa huipputallissa ja hänen tallikaverinsa on Max Verstappen. Hänen paikallaan kokenut kisavoittajakin saattaisi olla ongelmissa, Marko päättää.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperän entinen kartanlukija Jonne Halttunen sai huippupestin Toyotalta
- Valtteri Bottas tienaa jälleen miljoonia – katso F1-kuljettajien palkat kaudella 2026
- HS: Harri Rovanperä myönsi rikoksen – syyttäjä vaati vankeusrangaistusta
- Paluuhuhut vellovat – näin kommentoi Christian Horner
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- HS: Harri Rovanperä myönsi rikoksen – syyttäjä vaati vankeusrangaistusta
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Harmin paikka – Kalle Rovanperän viikonloppu totaalisesti pilalle