Ongelmia paratiisissa? Max Verstappen ei suostunut paljastamaan syitä moottorivikoihinsa – ”Se ei kuulu kenellekkään”
Kuva: Getty Images
Mestaruuspisteissä kolmantena majaileva Max Verstappen jäi ilman pisteitä molemmissa Italiassa ajetuissa osakilpailuissa. Hollantilainen kärsi Hondan voimanlähteen ongemista molemmissa koitoksissa, mikä johti kahteen peräkkäiseen keskeytykseen.
Red Bull tai Honda eivät ole avanneet ongelmaa julkisesti suuremmin. Verstappen myöntää, ettei hän odota ihmeitä Venäjän osakilpailulta.
– En odota mitään ihmettä tapahtuvan Sotshissa, yleensä kolmas sija on meille tavoitettavissa, mutta uskon että McLaren, Racing Point sekä Renault tulevat olemaan kintereillämme, Hollantilainen kommentoi torstain lehdistötilaisuudessa.
Verstappenin mukaan keskusteluja Hondan kanssa on lyhyen tauon aikana käyty.
– Monzan ongelma on jo korjattu, mutta vika Mugellossa oli erilainen. En aio kertoa teille tarkemmin siitä, koska se ei kuulu kenellekkään. Pääasia on se, että se on korjattu. Istuimme alas ja keskustelimme siitä, tietysti kerroin heille, miten asiat ovat. Olemme keskeyttäneet kolmesti yhdeksässä kilpailussa, se ei käy päinsä.
– Näissä asioissa täytyy olla rehellinen. Meidän nokkamme ovat kuitenkin kohti samaa suuntaa ja haluamme taistella yhdessä palkintosijoista sekä voitoista.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä