Jättiyllätyksen järjestellyt varakuljettaja: ”Huomenna on iso päivä”

Racing Pointin varakuljettaja Nico Hülkenberg järjesteli 70. juhlavuoden GP:n aika-ajojen isoimman yllätyksen, kun hän ajoi kolmanneksi. Saksalaiskuljettajan edellä olivat vain ylivoimaiset Mercedes-kuljettajat.
Hülkenberg pestattiin viime viikonloppuna Britannian GP:hen koronavirustartunnan saaneen Sergio Perezin tilalle. Edelleen karanteenissa oleva Perez tarvitsi tuuraajaa myös tänä viikonloppuna Silverstonessa, joten Hülkenbergin pestiä jatkettiin.
– Olen rehellisesti sanottuna hieman yllättynyt, kun seison täällä, Hülkenberg sanoi kärkikolmikon haastattelutilanteessa.
Viime viikonloppuna Hülkenberg ei päässyt starttaamaan lainkaan kisaan teknisen vian takia.
– Ajamattomuus vaikuttaa, koska kaikki on uutta tämän auton kanssa vielä uutta. Yritän oppia nopeaa ja tehdä parhaani huomenna.
Hülkenberg jäi viime vuoden jälkeen ilman kisakuljettajan paikkaa. Saksalaisen hyvät otteet tuurajana helpottavat varmasti neuvotteluita ensi kaudesta, mutta saksalainen ei lähtenyt liikaa intoilemaan yhden aika-ajon perusteella.
– Tämä oli vasta lauantai. Sunnuntailla on eniten merkitystä, mutta on tämä kiva kohokohta. Vielä ei voi kuitenkaan juhlia liikaa, koska huomenna on iso päivä, Hülkenberg summasi.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa

- Max Verstappen taikoi kanin hatusta – hallitsevalta mestarilta uskomaton veto
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä