Toto Wolff selitti Valtteri Bottaksen lopun varikkopysähdystä
Kuva: Getty Images
Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff selvensi Motorsportille, miksi talli otti Valtteri Bottaksen varikolle kolmannen kerran Unkarin GP:ssä. Verstappen pysähtyi kisassa vain kahdesti ja oli lopulta hieman alle sekunnin ennen Bottasta maalissa.
Bottaksen autoon vaihdettiin toisella pysähdyksellä keskikovat renkaat, kun Verstappen sai alleen kovat renkaat. Bottas höyrysi hollantilaisen kiinni, mutta hänet otettiin uudelleen varikolle eron ollessa sekunnissa. Bottas joutui ajamaan viimeisellä rengassetillään Verstappenin uudestaan kiinni 20 kierroksessa. Ohituspaikkaa ei enää löytynyt, ja Mercedes-kuskin oli tyydyttävä kolmanteen sijaan.
Wolffin mukaan medium-renkaalla jatkaminen loppuun asti olisi ollut virhe.
– Se olisi ollut väärä ratkaisu. Valtterin eturengas alkoi kulua kovasti, koska hän ajoi niin kovaa, Wolff kertoi.
Wolffin mukaan kierroksella ohitettavat kuljettajat tekivät taktiikasta vaikean.
– Uusi kova rengas oli ainoa vaihtoehtomme yrittää saada kakkossija. Loppujen lopuksi se ei riittänyt. Radalla oli paljon ruuhkaa, emmekä päässeet siitä tarpeeksi nopeaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Ott Tänak: tyly näkemys MM-rallin kuskeista
- Kalle Rovanperä sivussa – nämä nimet ratkaisevat Super Formula -kauden 2026
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- Toyotalta paljastus: Kalle Rovanperän päätös ei perustunut pelkästään terveysmurheisiin
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- IS: Marcus Grönholm jahtaa unelmaansa: ”Jari-Matti, sinulla on numeroni”
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Janni Hussi astui esiin – merkittävä paljastus tilanteestaan
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä