Näkökulma: F1:n tuomarilinja jälleen täysi vitsi

Formula 1 -kausi käynnistyi sunnuntaina Itävallan GP:llä yli seitsemän kuukauden odottelun jälkeen. Autot olivat radalla ruosteessa, ja keskeytyksiä tuli peräti yhdeksän. Enemmän ruosteessa oli kuitenkin kilpailun tuomaristo, joka lätki rangaistuksia jälleen viime kauden alun tapaan.
Suurin kärsijä oli hallitseva maailmanmestari Lewis Hamilton, joka sai ennen kilpailua viiden lähtöruudun rangaistuksen. Kisan lopussa britille puolestaan lätkäistiin viiden sekunnin aikasakko törmäyksestä Red Bullin Alex Albonin kanssa. Rangaistus pudotti Hamiltonin lopulta pois palkintopallilta.
Hamilton jäi kilpailussa lopulta neljänneksi, ja kilpailun voittanut Valtteri Bottas sai mukavan kaulan MM-sarjassa tallikaveriinsa. Hamiltonin ei olisi kuitenkaan tarvinnut jäädä neljänneksi, sillä molemmat rangaistukset olivat vähintäänkin kyseenalaisia.
Aika-ajosta Hamilton sai rangaistuksen, kun hän ei hidastanut keltaisilla lipuilla. Rangaistus oli typerä. Hamilton oli aivan radalta suistuneen Bottaksen perässä ja ehti ajamaan koko keltaisen sektorin lähes läpi asti ennen kuin lippuja heiluteltiin. Myöskään minkäänlaista vaaraa tilanteessa ei ollut. Bottas oli pitkällä hiekan ja nurmikon puolella.
Joku voisi perustella aika-ajosta saadun lähtöruuturangaistuksen sillä, että säännöt ovat sääntöjä, eikä niistä voida joustaa. Kilpailussa Hamiltonin saama rangaistus puolestaan oli täysin mielivaltainen. Hamilton ei tehnyt tilanteessa mitään väärää.
Hamiltonia ohittanut Albon, joka teki hienon ohitusliikkeen kylläkin, oli itse liian optimistinen radan riittävyydestä. Albon kiersi Hamiltonin aivan liian ahtaasta välistä, ja rata loppui kesken. Ohituksen thaimaalainen olisi voinut tehdä helposti myöhemminkin. Vaikka Albon maksoi itsekin tilanteessa oppirahoja, myös Hamilton joutui takaajaksi Red Bull -kuskin opintolainaan.
Viime kaudella Itävallassa nähtiin enemmän rangaistuksen mitat täyttävä törmäily, kun Charles Leclerc ja Max Verstappen taistelivat voitosta. Tuolloin tilanne katsottiin racingiksi, ja toivottavasti myös tämän kauden tuomarilinja kääntyy tuohon suuntaan nopeasti.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos