Lähde: Sebastian Vettelille tarjottu sopimusta – Sergio Perez korvaamassa Kimi Räikkösen?
Kuva: Getty Images
Sebastian Vettel sekä Racing Point näyttää jo lähes varmalta yhdistelmältä. Brittitalli ja saksalaiskuljettaja ovat kosiskelleet toisiaan koko alkukauden lehdistötilaisuuksissa, ja varsinkin ”pinkin Mercedeksen” vauhti on vakuuttanut Vetteliä.
Saksalaisen sopimus Ferrarin kanssa päättyy tähän kauteen. Vettelin uran jatkoa on spekuloitu siellä sun täällä toukokuusta lähtien, mutta palaset tuntuvat vasta nyt loksahtavan paikoilleen. Ne palaset muodostavat Aston Martinin.
F1-sivuston uusimmassa artikkelissa Lawrence Barretton mukaan Racing Point on tarjonnut saksalaiselle ajopaikkaa ensi kaudeksi. Puumerkkiä ei ole laitettu paperiin, mutta sopimus on Vettelin pöydällä valmiina. Asia ei kuitenkaan ole täysin mustavalkoinen.
Jos Vettel todella allekirjoittaa sopimuksen, olisi silloin Aston Martinilla kolme kuljettajaa ensi kaudelle, lajin veteraani Sergio Perez sekä osaomistajan poika Lance Stroll. Kolmea kuskia on turha tallissa pitää, joten yksi joudutaan lähettämään kilometritehtaalle. Kaikki merkit osoittavat Pereziä.

LUE MYÖS:
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta
- MM-rallin tuloksiin muutoksia – Sami Pajari hyötyi rangaistuksista
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Oliver Solberg ajoi jälleen ulos – MTV:n asiantuntija: ”Täysin anteeksiantamatonta”
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Jättihuhu: Max Verstappen vaihtamassa McLarenille?
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- MM-rallissa hirvittävä vaaratilanne – ”Toivon, että ette astu enää yhdellekään erikoiskokeelle”
- Valtteri Bottas väläytti vauhtiaan – sitten auto roihahti liekkeihin
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”