Itävallan F1-tuomariston toiminnalle sataa kritiikkiä – ”Tämä ei ole hyväksi F1:lle”
Kuva: Getty Images
F1-konkaritoimittaja Peter Windsor moitti Itävallan GP:n tuomariston sekavaa linjaa huonoksi lajille.
Formulakauden avausviikonloppuna Red Bull Ringillä nähtiin varsin kirjavaa toimintaa. FIA-tuomareiden ratkaisut tuntuivat hämmentävän monia perjantaista sunnuntaihin saakka.
Erityisen paljon kummastusta aiheuttivat tuomariston reaktiot Red Bullin protesteihin Mercedeksen DAS-järjestelmästä ja Lewis Hamiltonin sääntörikkeistä aika-ajoissa.
Hamiltonille langetettiin lähtöruuturangaistusten keltaisten lippujen sivuuttamisesta juuri ennen sunnuntain kisan lähtöä.
Kilpailun loppupuolella englantilainen sai myös aikarangaistuksen kolaroinnista Red Bullin thaimaalaispilotti Alex Alboniin.
Windsorin mielestä etenkin lähtöruutusanktio oli virhe tuomareilta. Rangaistus langetettiin hänen mukaansa aivan liian myöhään.
– On sanottava, tämä ei ole hyväksi Formula 1:lle. Kaikki olivat vain ”Saako Lewis lähtöruuturangaistuksen? Tuhlaako hän aikaansa?”. Sitten tuomareilta tuli viimeinen päätös. He katsoivat todistusaineistoa eikä Lewisin rankaisemiseen ollut syytä, sillä vihreä ruutu oli näkyvillä samaan aikaan, F1-veteraani argumentoi Youtube-videollaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Max Verstappen raivosi faneille Kiinan GP:n jälkeen – ”Jos pidät tästä, et tiedä lajista mitään”
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Palkintopallilla hulvaton moka – Kimi Räikkönen Kiinan GP:n voittajaksi
- Kyynelten sunnuntai moottoriurheilussa – Takamoto Katsuta ja Kimi Antonelli liikuttuivat voittojensa jälkeen
- Japanin GP 2026 – F1 | Aikataulu, tv, tulokset
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalla uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys