Näin alkaa F1-kausi 2020 – tässä ovat vuoden ensimmäiset kisat
Kuva: Getty Images
Autosport-lehti kertoo F1-kauden alkavan Itävallan, Unkarin ja Britannian kilpailuilla.
Koronaviruspandemia peruutti aiemmin kaikki kevään yhdeksän F1-kisaa. Autourheilun kuninkuusluokka joutui suunnittelemaan jo valmiin kisakalenterinsa täysin uusiksi.
Nyt tulevan kauden kuviot alkavat olla hiljalleen selvillä englantilaisen moottoriurheilujulkaisun Autosportin sisäpiiritietojen myötä.
F1-kausi on määrä polkaista käyntiin Spielbergissä, Itävallassa kahdella kisalla 5. ja 12. heinäkuuta.
Seuraavaksi ajetaan yksi kisaviikonloppu Budapestissa, Unkarissa. Kisa oli aiemmin tarkoitus ajaa vasta elokuussa, mutta nyt se siirtyy jo heinäkuun puolelle.
Elokuun alussa ajetaan kahtena viikonloppuna putkeen perinteikkäällä Silverstonen radalla Englannissa.
Silverstonen tuplakisasta on uutisoitu laajasti jo ennenkin. Aiemmin suunnitelmien esteenä oli Britannian uusi kahden viikon koronaviruskaranteeni, joka koskettaisi kaikkia maahan saapuvia ulkomaalaisia. Brittimedian viimeisimpien tietojen mukaan F1-sarjan ja tallien henkilöstö saattaisi kuitenkin saada poikkeusluvan saapua maahan ilman karanteenia.
F1 on kaavaillut ajavansa koko kesän pelkästään Euroopassa välttääkseen turhaa matkustusta ympäri maailmaa koronapandemian aikana.
Kisakalenteria ei ole vielä vahvistettu virallisesti F1-sarjan toimesta. Alustava suunnitelma näyttää kuitenkin tältä:
5. heinäkuuta ja 12. heinäkuuta: Spielberg, Itävalta
19. heinäkuuta: Hungaroring, Unkari
2. elokuuta ja 9. elokuuta: Silverstone, Englanti
16. elokuuta: Barcelona, Espanja
30. elokuuta: Spa-Francorchamps, Belgia
6. syyskuuta: Monza, Italia
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Jatkaako Max Verstappen loppukiriään? – Tässä Meksikon GP:n lähetysajat
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Carlos Sainzilta karu virhearvio – rangaistus seuraavaan kilpailuun
- Max Verstappen lähestyy uskomatonta temppua – nelinkertaiselle mestarille ylivoimainen voitto Texasissa
- Jatkuuko Max Verstappenin loppukiri? Tässä USA:n GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperältä huikea temppu – Toyota varmisti valmistajien mestaruuden
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- Max Verstappen jälleen paalulle – MM-kärki Oscar Piastri epäonnistui
- McLarenille katastrofi USA:n sprintistä – Max Verstappenilta kiitos ja kuittaus
- Valtteri Bottakselta yllätyspaluu F1-sarjaan USA:ssa? Tallille kävi hulvaton moka
- Max Verstappen naureskelee McLarenin papaija-säännöille: ”He ovat itse luoneet ongelman”
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- USA:n sprintin aika-ajoissa järjetöntä sekoilua – Max Verstappen jälleen nopein
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Näin Max Verstappen kommentoi mestaruusmahdollisuuksiaan
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- George Russell paljasti merkittävää lisätietoa jatkosopimuksestaan
- Dramatiikkaa! Sébastien Ogier täräytti ulos – Kalle Rovanperällä kärjessä huikea mahdollisuus
- Carlos Sainzilta karu virhearvio – rangaistus seuraavaan kilpailuun