Amerikkalaiskuski kohahdutti rasistisella solvauksella kesken kisan – sai heti kilpailukiellon
Kuva: Getty Images
Nascar-kuljettaja Kyle Larson on saanut kilpailukiellon käytettyään tummaihoisia loukkaavaa rasistista sanaa keskellä jenkkisarjan virtuaalikilpailua.
Amerikkalaiskuski osallistui suositussa iRacing-videopelissä järjestettyyn virtuaaliseen autokisaan maanantaina.
Larsonin käytös hämmästytti kisaa seurannutta yleisöä. Jenkkipilotti menetti hetkeksi yhteyden taustajoukkoihinsa kesken kisan ja latasi sen perään erittäin loukkaavana pidetyn ”N-sanan”.
Tieto poikkeuksellisesta tempauksesta alkoi levitä kuin kulovalkea sosiaalisessa mediassa.
[readmore from=”nascar”]
Pian Nascar, iRacing ja Chip Ganassin talli riensivät vuoroperään langettamaan Larsonille kilpailukiellon. Pannan pituutta ei ole vielä määritelty.
Larsonin tärkeimpiin sponsoreihin kuuluvat Credit One Bank ja McDonalds tuomitsivat myös miehen teon jyrkästi.
Amerikkalainen otti myöhemmin tilanteeseen itsekin kantaa. Hän vakuutti möläyttäneensä sanan vahingossa ajattelemattomuuttaan.
– Tein virheen, sanoin sanan, jota ei pitäisi koskaan ikinä sanoa. Tätä ei voi selitellä millään. Minua ei kasvatettu näin. Se oli karmea asia sanoa. Olen todella pahoillani perheeni, ystävieni, kumppanieni, Nascar-yhteisön ja etenkin afroamerikkalaisen yhteisön puolesta, Larson harmitteli.
– Ymmärrän, että tätä vahinkoa ei varmaankaan voi korjata ja otan siitä vastuun. Haluan vain kaikkien tietävän, kuinka pahoillani olen, Nascar-kuski korosti.
LUE MYÖS:
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui