Tallit ja F1-johto pohtineet monia vaihtoehtoja kauden ajamiseksi – Ferrari-pomo paljasti kolme ehdotusta
Kuva: Getty Images
Ferrarin tallipäällikön Mattia Binotton mukaan on mahdollista, että Formula 1 -kausi saattaa päättyä vasta ensi vuoden tammikuussa.
Koronaviruspandemia on lykännyt kauden aloitusta maaliskuulta jo kesäkuun puoliväliin, jolloin on määrä ajaa Kanadan GP.
F1-tallit pohtivat ideoita sarjan johdon kanssa mahdollisimman suuren kisamäärän varmistamiseksi. Binotton mukaan tallit ovat antaneet vapaat kädet sarjan toimitusjohtajalle Chase Careylle päätöksien tekemiseen, vaikka ovatkin mukana keskustelemassa mahdollisista ratkaisuista.
– Käymme keskusteluita jatkuvasti, Binotto sanoi Sky Italialle.
– Useita ideoita on käyty läpi. Olemme pohtineet kalenterin tiivistämistä, kahden tai kolmen kisan ajamista tammikuussa ja perjantain harjoitusten perumista.
Kauden 21 kilpailusta jo kahdeksan on peruttu tai siirretty. Jotta sarja säilyttää MM-arvon, kisoja on ajettava vähintään kahdeksan.
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos