Australian GP:n promoottori kommentoi – järjestetäänkö F1-kisa sittenkin?
Kuva: Getty Images
Australian GP:n järjestäjät elättelevät toiveita kilpailun ajamisesta myöhempänä ajankohtana tällä kaudella. Australian GP:n piti avata Formula 1 -kausi tänä viikonloppuna, mutta se peruttiin koronaviruksen takia.
Kisapromoottori Andrew Westacottin mukaan kisan ajaminen on mahdollista myöhemmin tällä kaudella.
– On tärkeä muistuttaa, että käytimme peruutus-termiä ajoituksen takia. Niiden fanien, jotka olivat paikalla, oli tärkeä tietää, että kisaa ei oltu siirtämässä myöhemmäksi siinä hetkessä, Westacott sanoi Motorsportille.
– Formula 1:n kohdalla ei voi koskaan sanoa, että ei koskaan. Emme ole vielä alkaneet pohtimaan järjestämistä myöhemmin, mutta se on keskustelunaihe, joka nousee esiin tulevaisuudessa.
Australian GP:n lisäksi myös Bahrainin, Kiinan ja Vietnamin kisat on peruttu. F1-pomo Ross Brawn paljasti aiemmin, että F1:ssä ei vietetä kesätaukoa myöhästyvän aloituksen takia.
LUE MYÖS:
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki