F1-pomolta realistinen arvio pitkään haaveiltun Miamin GP:n ajankohdasta – ”Olemme hyväksyneet sen todellisuuden”
Kuva: Getty Images
F1-sarjan toimitusjohtaja Chase Carey arvioi Miamin GP:n liittyvän osaksi kuninkuusluokan kisakalenteria vasta viiden tai kymmenen vuoden päästä.
Formuloiden omistajayhtiön Liberty Median haaveet toisesta kisasta Yhdysvalloissa ovat ottaneet useita osumia viime vuosien varrella.
Suunnitelmat Miamin osakilpailusta ovat kohdanneet hanakkaa vastustusta paikalliselta väestöltä.
F1-kisaa vastaan järjestettiin hiljattain jopa näyttävä mielenosoitus maan suurimman urheilutapahtuman Superbowlin edustalla. Kaavoitushankkeetkin uudelle radalle on torpattu toistuvasti paikallishallinnossa.
Vaikka F1 ei suostukaan vielä luopumaan kokonaan unelmastaan Miamin valloituksesta, on odotuksia kisan saamisesta viilattu hieman realistisemmalle tasolle.
– Olemme hyväksyneet sen todellisuuden, että kyseessä on viiden tai useamman vuoden aikajana. Tavoitteena on nyt saada kisa viidestä kymmeneen vuoteen mennessä, Carey avasi motorsport-total.com-sivustolle.
– Toisaalta on sanottava tämän vievän pitempään kuin toivoimme. Se on turhauttavaa, sillä olemme sijoittaneet tähän paljon aikaa. Tilanne tuntuu käyvän yhä monimutkaisemmaksi. Tiedostamme toki sen, että asiat vievät Yhdysvalloissa aikaa, formulapomo huokaisi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- Toyotalta paljastus: Kalle Rovanperän päätös ei perustunut pelkästään terveysmurheisiin
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Janni Hussi astui esiin – merkittävä paljastus tilanteestaan
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä