Talousongelmissa rypevä F1-talli menettää ison sponsorin
Puolalaisen Sportowe Faktyn mukaan Rexona on purkanut sponsorisopimuksensa Formula 1 -talli Williamsin kanssa.
Rexonan ja Williamsin sopimus on ollut espanjalaislehti AS:n mukaan 15 miljoonan euron arvoinen. Rexona on ollut siis pääsponsori Rokitin jälkeen tallin isoin yhteistyökumppani.
Rexonan lisäksi Williams menetti hiljattain puolalaisen öljy-yhtiön, PKN Orlenin tuen, kun tallin puolalaiskuljettaja Robert Kubica siirtyi Alfa Romeolle.
Williamsilla on takanaan kaksi surkeaa kautta, mikä on näkynyt myös taloudellisena kurimuksena. Talli menetti jo kauden 2018 päätteeksi silloisen pääsponsorinsa Martinin.
Taloudellista helpotusta Williams saanee toisen kuljettajansa, Nicholas Latifin, kautta. Latifin isä on kanadalaismiljardööri Michael Latifi, jonka rahojen uskotaan olleen isossa roolissa poikansa F1-paikan lunastamisessa.
Lähteet: grandpx.news, AS.com
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Esteban Ocon kiistää syytökset – näin ranskalainen kommentoi hyllyttämistään
- Tyly takaisku – Liam Lawson hylättiin Meksikon GP:n aika-ajoissa
- Lewis Hamiltonille uran ensimmäinen paalu Ferrarilla – McLaren-kuski epäonnistui totaalisesti
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Lando Norris harjoituskärkenä – Cadillacilla jälleen ongelmia
- F1-sarjassa jättiyllätys – talli potki GP-voittajan pihalle Meksikon osakilpailusta
- Valtteri Bottaksen korvaajaehdokas pahassa pinteessä – nolo virhe julki
- Red Bull -kuskin pinna paloi täysin – tönäisi katsojaa
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Rengasjätti suunnittelee yllätyspaluuta F1:een
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille
- F1-mestaruus voi ratketa jo ennen viikonlopun kilpailua: Tästä on kyse