Robert Kubica Kimi Räikkösen kollegaksi Alfa Romeolle – F1-tallille samalla jättitukija

Konkarikuski Robert Kubica liittyy Alfa Romeon F1-tallin vahvuuteen reservikuljettajana. Puolalaisen mukana Alfan kumppaniksi tulee öljy-yhtiö PKN Orlen.
Viime vuonna Williamsin riveissä heikoin tuloksin ajaneen Kubican seuraavasta uraliikkeestä huhuttiin pitkään loppuvuodesta.
Veteraanikuskin odotettiin siirtyvän aluksi Haasin talliin testikuskin pestillä. Lopulta siirtoa ei tapahtunutkaan ja Kubican F1-uran loppu alkoi näyttää selvimmältä vaihtoehdolta.
Nyt Alfa Romeo kuitenkin julkisti palkanneensa Kubican reservikuskikseen. Käytännössä puolalainen tulee kehittämään Kimi Räikkösen ja Antonio Giovinazzin autojen tekniikkaa simulaattorissa.
Kubica saattaa hoitaa simulaattorivastuiden lisäksi myös satunnaisia testiajoja kisaviikonloppujen vapaissa harjoituksissa ja F1:n testipäivinä.
Työyhteisö on Kubicalle jo valmiiksi tuttu. Mies ajoi tallissa aiemmin urallaan Alfa Romeon kulkiessa vielä perinteikkäällä Sauberin nimellä.
– Tämä jännittävä kumppanuus PKN Orlenin kanssa on lausunto kummankin tahon tarkoitusperistä. Se on todiste yhteisen projektimme kunnianhimosta ja halustamme kilpailla Formula 1:n huipulla, Alfa-johtaja Frederic Vasseur hehkutti tiedotteessa.
– Toivotamme ilolla Robertin takaisin kotiin, emmekä malta odottaa työskentelyn aloitusta hänen kanssaan. Hän on kuski, joka ei kaipaa esittelyjä – yksi sukupolvensa nerokkaimmista, joka näytti ihmisen päättäväisyyden todellisen merkityksen paluullaan kilvanajoon onnettomuutensa jälkeen, Vasseur sanoi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- F1-kuskin potkut lipsahti ulos suorassa tv-lähetyksessä? – Näin vastaa tallipäällikkö
- Miamin sprinttikilpailun tulokset uusiksi – kolme kuskia pisteiltä ulos
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Red Bullin toisen auton kirous jatkuu – tiimiltä nolo kämmi
- Max Verstappenilta jälleen mestarillista venymistä – Ferrarin vauhti kateissa
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Miamin GP:n sprintissä mieletöntä draamaa – Max Verstappen putosi viimeiseksi