Kiinan F1-kisa vaarassa? Koronavirusepidemia pakotti viranomaiset kovaan ratkaisuun
Kuva: Getty Images
Kiinalaisviranomaiset ilmoittivat peruuttavansa kaikki moottoriurheilutapahtumat maassaan huhtikuuhun saakka koronavirusepidemian vuoksi.
Kiinassa riehuu raju koronavirusaalto, joka on sairastuttanut jopa 600 ihmistä ja vaatinut toistaiseksi ainakin 17 henkeä.
Taudin leviämistä on edistänyt matkailu, joka on vajaan 1,4 miljardin ihmisen valtiossa todella yleistä.
Kiinan hallinto on pyrkinyt rajoittamaan epidemiaa sulkemalla kokonaisia kaupunkia ja peruuttamalla suuria yleisötapahtumia.
Nyt rajoitteet ovat kohdistumassa jo moottoriurheilunkin alalle. Kiinan auto- ja moottoripyöräurheilun liitto CAMF tiedotti torstaina peruvansa kaikki kilpailutapahtumat huhtikuuhun asti.
Uutinen herätti formulakansan keskuudessa kysymyksiä Kiinan GP:n kohtalosta. Kisa ajetaan tänä vuonna 19. huhtikuuta, vain reilu kaksi viikkoa toistaiseksi voimassaolevan tapahtumapannan jälkeen.
Kiinan Formula E -kisa oli tarkoitus pitää 21. maaliskuuta. Kilpailu tulee peruuntumaan nyt lähes varmuudella, ellei kisakieltoa lopeteta etuajassa.
Alla espanjalaistoimittaja Sergio Fonsecan jakama kuva CAMF:n tiedotteesta.
The Federation of Automobile and Motorcycle Sports of People's Republic of China (CAMF)
just announced today that all motor racing events in the country are suspended until #April due to the #coronovirus outbreak.
LUE MYÖS:
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
