Ex-tallipomo ryöpytti Bernie Ecclestonen reaktiota hybridimoottoreihin: ”F1 ampui itseään jalkaan”

Britannian moottoriurheiluyhdistyksen puheenjohtaja David Richards arvosteli F1-sarjan sisäistä taistelua F1-turbohybridimoottoreista, jota käytiin vuonna 2014.
Autourheilun kuninkuusluokka hyppäsi uuteen aikakauteen, kun takavuosien voimanpesät korvattiin pienemmillä ja kevyemmillä hybridimoottoreilla kutisen vuotta sitten.
Moni ei muutoksesta pitänyt. Tulevaisuuden suunta aiheutti paljon erimielisyyttä lajiväenkin sisällä, eikä uudistuksesta selvitty ilman kovia sisäisiä riitoja.
Tilannetta läheltä seurannut Richards koki aina F1:n hoitaneen moottoriuudistuksen viestinnän hölmöimmällä mahdollisella tavalla.
– F1 ampui itseään jalkaan. Nämä uudet koneet olivat varsinaisia insinöörityön aarteita, äärimmäisen sensaatiomaisia moottoreita. Mutta mitä tekikään Bernie Ecclestone? Hän sanoi, ettei pidä näiden laitteiden äänistä ja he yksinkertaistivat sitä liikaa, autourheilukonkari manasi Autosportin haastattelussa.
– He eivät heiluttaneet lippua ja sanoneet ”katsokaa, mitä me olemme kehittäneet, katsokaa tätä upeaa teknologiaa. Heillä oli oikeastaan sisäistä riitelyä ja uudistuksen alta vedettiin matto samoin tein. Se oli niin hölmöä, Richards taivasteli.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- McLaren tyrmäsi hurjan huhun Donald Trumpista
- Ferrari havittelee Red Bullin pomoa
- McLaren-tähdeltä rehti ja karu tilitys: ”Tein itsestäni pellen”
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat