Robert Kubica ei herätä lämpimiä ajatuksia häneen liitetyn tallin kuljettajissa

F1-talli Haasin kisakuljettajina ensi kaudella jatkavat Romain Grosjean ja Kevin Magnussen eivät ole halukkaita antamaan autojaan Robert Kubicalle, mikäli puolalaiskuski liittyy tallin riveihin ensi kaudeksi.
Williamsilla tällä kaudella kisaava Kubica on varikkohuhujen mukaan matkalla Haasin kolmoskuljettajaksi, tuoden talliin samalla oman sponsorinsa. Kubica on kuitenkin valmis hyppäämään mukaan vain, mikäli hänelle suodaan mahdollisuus päästä ajamaan F1-autolla.
Testipäivien ollessa kortilla olisi ainoa varteenotettava vaihtoehto Kubican vaatimuksiin GP-viikonloppujen perjantaiharjoitukset. Tallit voivat ajattaa kolmoskuljettajaansa avausharjoituksissa, uhraten toisen kisakuljettajansa session.
Magnussen ja Grosejan eivät ole kuitenkaan halukkaita luopumaan sessiosta, joka on oleellinen osa säätötyössä.
Kun Autosport kysyi Grosjeanilta, olisiko Grosjean valmis antamaan autonsa Kubicalle, oli ranskalainen yrmeänä.
– En.
Kun häneltä kysyttiin, näkeekö hän kaikille tyydyttävää ratkaisua ongelmaan, ei Grosjeania kiinnostanut miettiä asiaa pidemmälle.
– Perjantain ajoista luopuminen ei ole koskaan ideaali asia. Jokainen sessio on tärkeä, ja se kertoo myös mistä taistelemme. Eivät kärkitallit luovuta koskaan autojaan kolmoskuljettajilleen, Grosjean toteaa.
Magnussen on tallikaverinsa kanssa samoilla linjoilla. Lisäksi hän liouttaa tallin nykyisen reservikuljettajan Pietro Fittipaldin puolesta.
– Hän (FIittipaldi) tekee hyvää työtä simulaattosissa. Hän on hyvä lisäys talliimme. En tiedä miksi meidän täytyisi muuttaa mitään. Ensimmäinen harjoitussessio on myös todella tärkeä, en pitäisi, jos se vietäisiin pois minulta.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa

- Max Verstappen taikoi kanin hatusta – hallitsevalta mestarilta uskomaton veto
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä