Osa F1-faneista pettymässä rankasti, ilmastoihmiset riemuitsevat – F1 pelkää ”jäävänsä jälkeen”, moottorit muuttumassa entistäkin ekologisemmiksi
Kuva: Getty Images
F1-sarjan päättäjät pohtivat formuloiden tulevaisuuden moottorisääntöjä. Edessä voi olla radikaaleja muutoksia, sillä lajin pelätään ”jäävän jälkeen” maailman kehityksestä.
Formula ykkösissä kisataan nykyään sekä polttomoottori- että hybriditekonologiaa hyödyntävillä V6-turbomoottoreilla. Nykyiset voimanlähteet ovat päästöiltään huomattavasti aiempia V8 ja V10-moottoreita ekologisempia, mutta nykymoottorit eivät ole saaneet fanien hyväksyntää kesymmän äänimaiseman ja teknologisen moniselkoisuuden vuoksi.
Paluuta vanhaan aikaan ei ole kuitenkaan tiedossa. F1 kohtaa haasteita sekä moottoriurheilun sisällä että globaalisti. Sähköformulasarja Formula E kasvattaa jatkuvasti suosiotaan, ja alati kiihtyvä keskustelu ilmastonmuutoksen torjumisesta asettaa myös eri kilpasarjat tarkastelemaan omia päästöjään.
Autosportin mukaan F1-sarja miettiikin, onko sillä syytä muuttaa moottoreitaan vastaamaan nykypäivän vaatimuksia tulevaisuudessa. Laji miettii tällä hetkellä sääntöjään kaudesta 2021 eteenpäin, mutta uusi moottorisääntö voisi ilmestyä kaudeksi 2025 tai 2026. Siihen asti jatkettaisiin nykymoottoreilla, joiden kehitystyö jäädytettäisiin kulujen pitämiseksi kurissa.
F1-sarjan johdossa nykyajan muutosten tuulet on aistittu.
– Maailma muuttuu tällä hetkellä kovaa vauhtia, ja on olemassa suuri riski siitä, että F1 jää jälkeen kehityksestä. Katsokaa Greta Thunbergiä, katsokaa sähköistymistä. Jopa Ferrari on tekemässä sähköautoa. Maailma muuttuu nopeasti, ja meidän täytyy olla varovaisia, ettemme putoa tyystin autoteollisuuden kyydistä, Renaultin Cyril Abiteboul toteaa.
LUE MYÖS:
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa