Miksi Lewis Hamilton ei saanut rangaistusta, vaikka kierrosaika parani Bottaksen ulosajon jälkeen? Selkeä selitys
Kuva: Getty Images
Meksikon GP:n aika-ajojen dramaattiset päätössekunnit puhuttavat.
Max Verstappen menetti paalupaikkansa, kun miehen katsottiin ajaneen keltaisista lipuista piittaamattomasti Valtteri Bottaksen ulosajon jälkeen. Väitettä tukevat myös hollantilaisen antamat kommentit.
Monia on ihmetyttänyt kuitenkin Lewis Hamiltonin selviäminen ilman sanktiota. Brittikuski paransi aikaansa, vaikka Bottas ajoi hänen edellään seinään.
Näkökulma: Max Verstappen, turpa tukkoon! Olet kuin Ayrton Senna – niin hyvässä kuin pahassa
Selitys Hamiltonin rangaistuksettomuudelle on yksinkertainen. Hän ei tehnyt mitään väärää.
Kun keltaiset liput alkoivat heilumaan Bottaksen ulosajon jälkeen, oli Hamilton jo ohittanut kohdan. Vaikka aika parani, ei tuomaristo katsonut Hamiltonin ajaneen vaarallisesti keltaisten lippujen alueella.
– Kun ajoin ulos viimeisestä mutkasta, näin (auton) palasia radalla. Liput eivät kuitenkaan heiluneet, mutta aavistelin jotain tapahtuneen edelläni. Epäröin hieman kiihdyttämisen aloittamista, mutta siinä samassa olinkin jo ohittanut tapahtumapaikan, Hamilton itse kommentoi nopeasti edennyttä tilannetta.
Verstappenkin olisi saattanut selvitä tilanteesta pelkällä nuhtelulla, ellei hän olisi mennyt avaamaan suutaan vähättelevin kommentein session jälkeen.
LUE MYÖS: Max Verstappenin ylimielinen käytös lehdistötilaisuudessa kuohuttaa, näin tiukka sananvaihto eteni: ”Noh, hylätkää sitten kierrokseni”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Harmin paikka – Kalle Rovanperän viikonloppu totaalisesti pilalle
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- F1-testit Barcelonassa – ennakkosuosikki kärjessä, Williamsin tilanne herättää ikäviä muistoja
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Toni Vilander nostaa yhden kuljettajan ylitse muiden – “sopeutuvin uuteen F1-aikakauteen”