Burn! F1-sarja sivalsi takaisin ”nolosta mokastaan” tylysti – mutta kuka on lopulta oikeassa?
F1-sarja ei suostunut olemaan väärässä Ayrton Sennan kilpanumeroa koskien, mutta internetin nokkapokassa ei näyttäisi olevan voittajaa.
Uutisoimme aiemmin F1-sarjan lanseeraaman Ayrton Senna -juhlafestivaalin julisteessa olleesta kiusallisesta mokasta, jossa brassilegendan Lotus-autossa oli väärä ajonumero. Senna ajoi kaudella 1985 Lotuksella numerolla 12, kun kuvassa hänellä on tallikaveri Elio de Angeliksen numero 11.
Virhe nostettiin esille Twitterissä, mutta F1-sarja koki olleensa oikeassa. Sarjan mediatili näpäytti ilkkujiaan takaisin harvinaisen tylyllä virallisen tahon vastakuitilla. Kuvassa F1-sarja väittää olleensa sittenkin oikeassa.
– Parahin (henkilöt jotka nostivat asian esille), olisi viisasta tarkistaa faktat ennen meidän syyttämistä. Katsokaa tätä kuvaa, joka on otettu Brasiliassa 1985, sarja twiittaa osoittaen Sennan todella ajavan numerolla 11 varustettua Lotusta.
Tapaus on kimurantti, sillä Senna on merkattu Lotuksen numero 12 kuljettajaksi kaikissa kauden 1985 ajosessioissa. Mikäli brasilialainen todella on ajanut toista autoa, on kyseessä ollut poikkeustilanne. Senna on esimerkiksi saattanut kokeilla de Angeliksen autoa harjoituksissa.
Näin ollen kohua aiheuttaneen kuvan käyttäminen ei ole siis virhe, mutta vähintäänkin omituinen ratkaisu.
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lähde: Lewis Hamiltonille rangaistus Brasilian viikonloppuun
- Lewis Hamilton paljastaa: Tästä syystä mestarin taso on heikentynyt
- Charles Leclerc kommentoi välejään Lewis Hamiltoniin
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- Charles Leclerc kommentoi välejään Lewis Hamiltoniin
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
