Robert Kubicalle löytymässä uusi työpaikka – toinen osapuoli vahvistaa neuvottelut
Kuva: Getty Images
Robert Kubican ajohommat ovat jatkumassa F1-sarjan ulkopuolella. Puolalaiskuljettaja on palaamassa formuloista takaisin katettujen autojen pariin.
Täksi kaudeksi paluun formula ykkösiin vaikean loukkaantumisensa jälkeen tehneen Kubican asema Williamsilla on ollut vaakalaudalla jo pitkään. Miehen on huhuttu milloin saavan lähtöpassit kesken kauden, milloin ensi kaudeksi.
Kubica itse on vakuuttanut haluavansa jatkaa sarjan pohjalle jumiutuneessa tallissa, mutta Nicholas Latifi on kiilannut sponsorirahoituksensa ja F2-luokan menestyksensä turvin suurimmaksi suosikiksi George Russellin rinnalle tallin toiseksi kisakuljettajaksi ensi kaudeksi.
34-vuotiasta Kubicaa oltaisiin viemässä tällä hetkellä DTM-sarjaan. Audin moottoriurheiluasioista vastaava johtaja Dieter Gass myöntää Autosportille puolalaisen olevan houkutteleva vaihtoehto saksalaismerkin kuljettajakokoonpanoon.
Autosportin tietojen mukaan Audi sekä Kubican asioista vastaava taho ovat käyneet alustavia neuvotteluja kuljettajasopimuksesta. Gass ei kiellä Kubican houkuttelevuutta lehdelle.
– Hän olisi erittäin mielenkiintoinen kiinnitys koko sarjalle. En halua kertoa liikaa yksityiskohtia kuljettajatilanteestamme. En ole itse puhunut miehen kanssa, mutta hänen asioidenhoitajiensa kylläkin, Gass myöntää.
LUE MYÖS:
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki