Nyt se on varmaa! F1-valmistajien legendaarisen liiton paluu vahvistui
McLaren ja Mercedes ovat vahvistaneet virallisesti aloittavan jälleen moottoriyhteistyön vuonna 2021.
Uutisoimme aiemmin BBC:n saaneen käsiinsä tietoja, joiden mukaan McLaren ja Mercedes yhdistävät jälleen voimansa F1-sarjassa vuosien eron jälkeen.
Tiedotteen mukaan McLarenin F1-kilpurit saavat voimansa Mercedekseltä ainakin kauteen 2024 saakka.
– Olemme iloisia voidessamme toivottaa McLarenin taas tervetulleeksi Mercedes-Benzin perheeseen uuden moottorisopimuksemme myötä. Vaikka nämä kaksi brändiä jakavat arvokkaan yhteisen historian, uudella sopimuksella katsotaan tulevaisuuteen ja edessämme olevaan uuteen moottoreiden aikakauteen, Mercedes-johtaja Toto Wolff kommentoi sopimusta.
[readmore from=”mclaren”]
Brittitalli ja saksalainen autojätti puhaltivat yhteen hiileen jopa 14 kauden ajan vuosina 1995-2014.
Vuonna 2015 McLaren vaihtoi moottoritoimittajansa Hondaan. Liitto tuli tunnetuksi yhtenä F1-historian epäonnistuneimmista yhteistyökuvioista.
Tulokset japanilaiskalustolla olivat niin karuja, ettei yhteiseloa kestänyt kuin kolme vuotta.
McLaren otti seuraavaksi liittolaisekseen Renault’n, jonka Red Bull jätti vain vuotta myöhemmin uuden Honda-liittonsa vuoksi.
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lähde: Lewis Hamiltonille rangaistus Brasilian viikonloppuun
- Lewis Hamilton paljastaa: Tästä syystä mestarin taso on heikentynyt
- Charles Leclerc kommentoi välejään Lewis Hamiltoniin
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- Charles Leclerc kommentoi välejään Lewis Hamiltoniin
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa