Kimi Räikkösen luonnonlahjakkuus ihastuttaa – tallin työntekijät ”työttömiä” Jäämiehen oma-aloitteisuuden johdosta
Kuva: Getty Images
Kimi Räikkösen lahjakkuus heijastuu muuhunkin kuin pelkkään F1-auton ratinvääntämiseen. Suomalaiskuski nauttii Alfa Romeolla suurta arvostusta.
Taattua Kimi Räikköstä! Tallijohto ylisti upeasti ajanutta suomalaista, Jäämieheltä tutun viileä kuittaus
Räikköstä kehutaan toistuvasti tallijohdon puolelta hänen otteistaan ja teoistaan. MM-pisteiden tuomisen lisäksi hän on tallille arvokas paitsi motivaattori, myös kilpailukyvyn kehittäjä.
Tallin teknisessä johdossa toimiva Beat Zehnder kertoi Auto Motor und Sport -lehdelle erinomaisen esimerkin siitä, mikä erottaa Räikkösen muista F1-kuskeista. Ne ovat tavallisessakin työelämässä arvostettavat kyvyt, oma-aloitteisuus ja ongelmanratkaisukyky.
– Hän tekee kaiken itse, sillä hän ymmärtää kaiken. Insinöörit saattavat puhua keskenään, pitäisikö esimerkiksi jotain moottoriasetusta muuttaa, mutta samalla Kimi on tehnyt muutoksen omin päin. Hän tietää täsmälleen mitä tehdä ja milloin, Zehnder iloitsee.
LUE MYÖS: Kimi Räikkösellä jälleen asiaa ratistaan – ohjeisti talliaan polttavan ongelman jälkeen – katso ja kuuntele
Kimi Räikköseltä paljastuksia F1-diilistään: Alfa Romeo sai tiukat ehdot, ei ole edes lukenut itse sopimustaan
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Mercedes turvautumassa radikaaliin ratkaisuun – kärkitallille tuplarangaistus Italiassa?
- Uusi rallitiimi tekee tuloaan MM-sarjaan – nyt debyytistä saatiin uutta tietoa
- Isack Hadjar sivuun Italian GP:stä – Red Bull vahvisti kuskinsa Monzaan
- Chilen ralli 2026: Televisiointi, erikoiskokeet, osallistujat ja MM-sarjan pistetilanne
- Sebastien Ogier myöntää olleensa väärässä Sami Pajarin suhteen
- Sebastien Ogier katui sanomisiaan – pyysi anteeksi FIA-pomolta ja Paraguayn presidentiltä
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Takamoto Katsutan raju ulosajo säikäytti – ”En päässyt heti ulos autosta”
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Janni Hussi vaihtaa maisemaa – uusi työpari on Toyotan superlupaus
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- F1 saa täysin uuden näyttämön – nyt kaikki on valmista
- MM-rallissa täysi kaaos – kärkikuskit putoavat yksi toisensa jälkeen
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Rallin MM-sarjaan uusia tulijoita? Peräti kolme autonvalmistajaa kiinnostunut
- Paraguayn MM-rallin yllättäjälle ikävä takaisku – kärkipaikka vaihtui