Formulakuski kärttää pitkää sopimusta F1-tallin kanssa – ”Heillä on suuri kunnianhimo”
Kuva: Getty Images
Sergio Perez toivoo saavansa pitkän jatkosopimuksen Racing Pointin talliin, jonka hän kokee olevansa kovassa nousukiidossa.
Jo Force Indian aikoihin pinkkiä kilpuria ohjastanut meksikolainen on kasvanut F1-miehistönsä kanssa vuosien mittaan vahvasti yhteen.
Racing Point tuntuu miehelle kuin kodilta, eikä hän haaveile maiseman vaihdosta.
Perez haaveilee jatkopahvista, jonka myötä hän sitoutuisi talliin pitemmäksi aikaa. Tuoreimpien tietojen mukaan sopimus onkin jo lähellä syntymistä.
– Olisi hyvä saada pitempi sopimus tänne, sillä näen tallin liikkuvan eteenpäin. Tallin näkymät ja kunnianhimo ovat todella suuria, formulapilotti hehkutti Racefans-julkaisulle.
– Uskon tunteen olevan molemminpuolinen. Haluaisimme kummatkin sitoutua toisiimme pitkällä sopimuksella ideaalissa tilanteessa. Toivottavasti pääsemme sopuun ehdoista ja kaikesta, Perez pohdiskeli.
Kovia puheita! F1-talin pomo uhkailee uudella iskulla – ”Renault’n on parempi olla varuillaan”
LUE MYÖS:
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella