Ranskan GP:n järjestäjät turvautuivat erikoisosaajiin – simulaation avulla pyritään estämään viime vuoden katastrofi
Kuva: Getty Images
Ranskan GP:n järjestäjät ovat käyttäneet hyödykseen ruuhkasimulaatioita estääkseen liikenneruuhkat tämän vuoden kisassa.
Viime kaudella Ranskan GP:n järjestäjät olivat pulassa, kun ainoa radalle vievä tie tukkeutui ruuhkasta täysin. Fanit eivät päässee seuraamaan ensimmäisiä harjoituksia ja katsomot ammottivat tyhjyyttään, koska ruuhka oli niin paha.
Entinen McLarenin tallipäällikkö Eric Boullier, joka on palkattu kilpailun strategiseksi konsultiksi, paljasti järjestäjien tehneen hyvän suunnitelman ruuhkien välttämiseksi simulaatioiden avulla.
– Meidän suunnitelmamme on hyvä. Teimme yhteistyötä sveitsiläisen Citec-yrityksen kanssa. Heillä on maailman huippuluokan kokemusta isojen tapahtumien logistiikkajärjestelyistä, Boullier kertoi.
Citec on hoitanut aiemmin muun muassa Golfin Ryder Cupin sekä vuoden 2016 jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailujen järjestelyt. Lisäksi heillä on vastuullaan Pariisin olympialaiset kesällä 2024.
– He keräsivät kaiken tiedon viime vuodelta liikenteestä ja ruuhkista, missä ja milloin ne olivat pahimmillaan. He loivat sen pohjalta simulaatioita ja loivat suunnitelman, Boullier paljasti yrityksen toiminnasta.
Ranskan GP ajetaan tulevana viikonloppuna.
Lähde: GP Today
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen