Kimi Räikkösen tieltä Sauberilta väistynyt F1-kuski havittelee testiä Alfa Romeon kanssa

Sauberilta viime kauden päätteeksi lähtemään joutunut Marcus Ericsson kärttää mahdollisuutta testata tallin autoa jälleen kerran.
Ruotsalaispilotin ura formuloissa katkesi kuin seinään Sauberin hankittua konkarikuski Kimi Räikkösen riveihinsä.
Tilaa Ericssonille ei enää tallista löytynyt, sillä kokoonpanon toiseksi puolikkaaksi nostettiin Ferrarin valitsema kuskilupaus Antonio Giovinazzi.
Ericsson siirtyi ajamaan kilpaa amerikkalaisten avorenkaisten Indycar-sarjaan. Mies sai kuitenkin nopeasti myös pestin Alfa Romeon reservikuskina.
F1-työpaikastaan huolimatta ruotsalainen ei ole päässyt vielä kertaakaan Alfa Romeon formula-auton rattiin.
[readmore from=”alfa romeo”]
Ericsson haluaisi korjata asian mahdollisimman pian. Otetta formula ykkösistä hän ei haluaisi menettää kokonaan missään tapauksessa.
– Toivon voivani ajaa testin vielä jossain vaiheessa kautta pysyäkseni hieman kärryillä autoista ja muusta. Sitä olen kärttänyt puhuessani heille. Olen yrittänyt vain päästä autoon yhdeksi testipäiväksi, ruotsalaiskuski kertoi Racer-julkaisulle.
Ericssonin mukaan mahdollisuus testiin voisi aueta Indycar-kauden päätyttyä syksyllä.
– Mitään ei ole vielä varmistunut, mutta tietääkseni olisin menossa tallin (Alfa Romeon) mukaan useampaan kisaan, joita F1-kalenterissa on vielä jäljellä. Se on hyvä Indycarin hyvä puoli. Kausi loppuu jo syyskuussa ja sitten voin mennä muutamaan F1-kisaan vielä sen jälkeen.
Lähde: Racer
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sakkokassa ropisi jälleen – Max Verstappen enää hiuskarvan päässä kilpailukiellosta
- McLarenit kaksoisvoittoon Espanjassa – Max Verstappenille jättirangaistus
- F1-kuskin toipuminen epävarmaa – Valtteri Bottakselle avautumassa huikea mahdollisuus?
- Katastrofaalinen viikonloppu – tekniikka petti Tuukka Taposen jälleen
- Shokkiuutinen: F1-kuskilta jää kilpailu väliin
- Red Bull -kuski koko Espanjan aika-ajojen hitain – McLareneilta jännittävä taisto paalupaikasta
- McLarenit harjoituskärkenä – Lewis Hamilton jälleen vaikeuksissa
- Tuukka Taposelle pettymys – kisa loppui ennen kuin alkoikaan
- Tuukka Taponen epäonnistui ratkaisuhetkillä – välttyi onneksi katastrofilta
- Espanjan F1-viikonlopulle rauhallinen startti – McLaren-tähdelle kärkiaika
- F1-tähti sai rajun rangaistuksen – tässä FIA:n selvennys
- Muuttuvatko voimasuhteet? F1-sarjan sääntöuudistus astuu voimaan Espanjassa
- F1-kuskin toipuminen epävarmaa – Valtteri Bottakselle avautumassa huikea mahdollisuus?
- F1-kauden toinen triplaputki päätökseen – tässä Espanjan GP:n lähetysajat